Elämä ei ole hyvä, ei hellä. Toisinaan se tekee kipeää, koskee lujaa sisimpään. Olen täynnä täyttymättömiä lupauksia, kauniita puheita ilman toteutusta, yksipuoleista avunantoa. Miksi minun pitäisi antaa, jos en itsekään saa? Miksi minun pitäisi ymmärtää, jos minua ei edes kuunnella? Miksi minun pitäisi hymyillä, jos minua ei ole olemassa kuin hetkittäin, silloin kun siitä on toiselle jotain hyötyä?

Olen täynnä anoppia. Olen täynnä tämän tytärtä. Olen täynnä sitä tapaa, jolla minä käyn hyvin kaatopaikaksi kun anopilla on vaikeaa mutta kuinka muulloin minua ei ole. Olen täynnä sitä tapaa, kuinka meille annetaan lahjatoiveita samaan aikaan kun itse unohdetaan kokonaan kummitytön syntymäpäivät tai joulut. Olen täynnä sitä hyväksi käytettyä oloa, sitä yksipuolista antamista.

Olen kyllästyny siihen, että meidän apumme kelpaa. Sitä jopa pyydetään. Meille sitä apua ei sen sijaan anneta, se on niin vaivalloista ja on niin paljon muutakin. Olen täynnä sitä, että tytärten elämä on tärkeämpää kuin oman pojan. Että sinkkuja pitää tukea, mutta suurperhettä jolla ei muita isovanhempia ole, ei tarvitse. Olen kyllästynyt siihen, että meille on sanottu miljoona kertaa, että olen niin monesti tehnyt sapuskat tytärten perheille, että seuraavaksi pyydän teidät syömään. Olen kyllästynyt siihen, että tästäkin sanomisesta on kulunut kaksi vuotta ja kymmenittäin aterioita joille tyttäret on perheineen pyydetty.

Olen kyllästynyt siihen, että minulle soitetaan ja kerrotaan kuinka rankkaa elämä on, kun ei ole rahaa eikä töitä, ja samassa lauseessa todetaan kuinka sijaisuuksia ei kannata ottaa vastaan. Olen kyllästynyt siihen, että meidän automme oletetaan kulkevan ilman bensaa. Olen kyllästynyt siihen, että meillä kuvitellaan olevan rahaa ostaa aikuiselle itsenäiselle ihmiselle satasen kahvinkeitin lahjaksi samaan aikaan kun minua pyydetään palauttamaan käsilaukku jonka kyseinen ihminen antoi minulle lahjaksi. "Se kun oli lainaksi".

Olen kyllästynyt siihen, että meidän elämästämme halutaan poimia parhaat palat vauvan muodossa, huomaamatta sitä, että isommatkin lapset kaipaisi tätiään, mummuaan. Olen kyllästynyt siihen, että olen liian kiltti ja hyvinkasvatettu sanoakseni suoraan ja tylysti "painukaa helvettiin".