Kovasti olen niinkun menossa, mutta vähän niinkun... Hitaanpuoleisesti. Pitäisi jatkaa siivoilua. Kun jaksaisi ja saisi aikaan. Nyt iski vaan jokin totaalinen laiskuuskohtaus, ei jaksaisi tikkua ristiin laittaa. Murkun kanssa käyty tiukkasävyinen keskustelu on tuottanut ainakin toistaiseksi tulosta, on koko aamupäivän touhunnut kotihommia ja siivoillut huonettaan. Nyt sille iski uusin villitys, tahtoi päästä leikkaamaan nurmikon. Koskaan ennen se ei ole sitä leikannut, suurin syy on kyllä ollut erittäin omistushaluinen äiti, siis leikkaamisen suhteen. Lempihommiani ulkona.

Itseasiassa, tässä on kyllä aikaa löysäilläkin, jos tahtoo. Ne kaikista inhottavimmat hommat on hoidettu pois jaloista, paitsi se vintti. Kuistin ikkunat odottavat edelleen pesua, anoppihan niitä on tulossa pesemään tänään... Ei ole vielä näkynyt, ei kuulunut. Epäilen ettei se edes tule, kun ainoa mitä olen kuullut on miehen siskon kommentti tältä aamulta. Kysyi eikö äiti ollut tarjoutunut siivoamaan kuistin. Tarjoutuihan se, mutta kun tämä päivä oli vielä täysin auki, niin en voinut sen varaan hommaa jättää että jos ei tänään menoa olekaan. Ja huomenna kun kuistin on PAKKO olla kunnossa, niin että sinne mies saa aamupäivällä vierassohvan kuskattua uuden alta pois.

Ja niin, kyllä siinä vaakakupissa painaa aika paljon myös se, että niin sen on aiemminkin pitänyt tulla tekemään sitä ja tuota, ja kaikki on aina jäänyt. Sitten olet kiireellä itse niitä tehnyt. Nytkin tuo oli tulossa siivoamaan sitä kuistia jo alkukesästä, eskarin synttäreitä varten. Miten kävikään? Olikin lupautunut tuuraamaan jotain työkaveria tai paikkaamaan sairaslomia tai mitä lie, eli ilmoitti sitten ettei pääsekään. Silloin iski pienen kiireen saada edes pahimmat romut pois näkyvistä.

Voihan se olla, että minä olen tässä asiassa jotenkin tyhmä. Kyllä mieleeni tuli sekin, että näinkö se on sitten kuullut miehen siskolta että olen jo siivonnut kuistin ja loukkaantunut siitä, eikä siksikään ole mitään soitellut tänään. En tiedä, enkä viitsi ihan kamalan paljoa asialla päätäni edes vaivata. Kuten äiti aina sanoi, se ken syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. Kaipa sitä pitäisi nyt nostaa ahteri ylös ja hiippailla sinne vinttiin. Jos ei muuta niin nostelemaan tavarat edes kulkuväylälle jolloin niihin on pakko perehtyä hyvinkin pian.