Tosta syömisestä. Sen verran tässä samalla natustin vohveleita että nyt oksettaa. Yäk. En syö enää yhtäkään. Ainakaan ennen huomista. Perkele. Ja silleen. Jotenkin muutenkin käymistila mahassa. Ja mikä kaiken vittumaisinta, ihan kaikki mitä suuhun laittaa aiheuttaa närästystä. Helvetin kuustoista. Joka odotuksessa sama. Mitään aamupahoinvointeja en ole koskaan harrastanut mutta tätä närästystä. Heti kun maha on ilmestynyt.

Vitutuksen puolelle heittää taas illan. Ja varmaan yönkin. Syystä että tuli hirveä janokin. Ja kun on jano on pakko juoda. Ja kun on pakko juoda herää yöllä vessaan. Ja kun herää vessaan, uni katkee ja sit väsyttää aamulla. Ja jos oikein huonosti käy, ei saa edes unta hetkeen sänkyyn palattuaan. Ja jos ei saa unta alkaa vituttaan. Ja sit on pakko nousta ylös joksikin aikaa. Ja juoda kun tulee jano. Siis onko ihme että iskee kaikki kriisit yhtä aikaa päälle. Olen valmiiksi hermoraunio ennenkuin pääsen edes sänkyyn. Just joo ja näin.

Olisiko hienoa kun olisi sellainen laatikko johon voisi aina välillä laittaa aivot jäähylle? Sellainen, että kun laittaa aivot sinne, ei tule ajatuksia? Hörhöily. Se on sopiva sana kuvaamaan tätä touhua taas. Minä hörhöilen. Sekoilen keskenäni. Hienoa, nastaa ja upeeta! Poistun. Johonkin. Luultavasti vessaan. Koska vauva on nyt pari päivää potkinut alaspäin. Ja siihen jos johonkin olen kypsä. Kun se potkii rakkoon. Ja ei ole pissahätä mutta sitten kun se kenkäsee, niin tulee sellainen olo että hetkinen, onko pissahätä? Jäät sitä sitten miettimään ja juuri kun se olo menee ohi niin vauva kenkäsee uudestaan. Ja taas tuntuu ja mietit ja taas....

Hei nyt meen. Ajatuksille etsimään sitä laatikkoa. Vessasta.