Totaalisesti. Siis en osaa edes päättää, kiipeäisinkö seinille, juoksisinko mutkia vai menisinkö vaikkapa nurkan taakse kiljumaan hetkeksi. En ihan hetkeen muista edes näin huonosti nukkuneenikaan, ja niitä huonosti nukuttuja öitäkin on viime aikoina kyllä ollut. Tämä yö veti kyllä voiton kaikista aiemmista huonoista öistä.

Inhottavaa, en edes tiedä, kumpi minusta on kamalampaa, ja kumpaa jännitän enemmän, sitäkö, kun eskari muuttuu tänään ekaluokkalaiseksi? Vaiko sittenkin sitä, kun kakkonen menee ekaa päivää yläasteelle. Kummassakin on jännitysmomenttinsa, kakkosen kohdalla tämän räväkkä ja sosiaalinen luonne ehkä hieman helpottaa äidin oloa, tai sitten ei, äitiä lähinnä huolestuttaa pojan pieni koko. Niin siis kakkonenhan on ollut aina päätä lyhyempi muita kavereitaan. Kitukasvuinen sanoisin. Onneksi keväällä alkoi kasvupyrähdys, poika on kesän aikana venähtänyt liki kymmenen senttiä eli luulisin ettei ole edes lyhin seiskalainen. Silti. Kamalaa on. Yläaste on jo niin erilainen maailmansa.

Ja poika vietävissä, ollut aina, se on sosiaalisen ja vilkkaan luonteen kääntöpuoli. Eli aina sattuu ja tapahtuu, ja monasti poika ajattelee vasta tehtyään. Jännittää. Äitiä siis. Ja eskari taas. Eskari on aina ollut vetäytyvä luonne. Ujo ja arka vieraita kohtaan. Ottaa niin kovin herkästi itseensä pahoista sanoista, aristelee uusia tilanteita ja ihmisiä, vetäytyy syrjään ja pyrkii omatoimisesti tekemään kaiken. Avun pyytäminen on eskarille vaikeaa, ennemmin kokeilee viimeiseen hetkeen asti saada itse tehtyä ennemmin kuin vaivaa muita millään. Hirvittää.

Eskarin paras kaveri on vieläpä todella epäluotettava. Takinkääntäjä. Juuri niitä lapsia, jotka saa toiselle pahan mielen herkästi ja joka nostaa minulla monesti niskakarvatkin pystyyn. Eskari on paras kaveri tasan niin kauan kun parempi tulee näkyviin. Siinä vaiheessa eskari jää aina rannalle yksin. Voi kuinka minä toivonkaan, että eskari tutustuisi pian uusiin luokkalaisiinsa ja löytäisi joukosta sen oman ystävänsä, sen joka olisi vain eskarin ystävä ja joka ei olisi tämän toisen tytön vietävissä. Tämä tyttö kun vielä kuuluu siihenkin sarjaan, joka ihan vain toisen mielen pahoittaakseen saattaa hyvinkin kääntää muut yhtä vastaan.

Ja voitte olla varmoja, että tässä kohtaa minä jopa tiedän mistä puhun, kyseessä on sentään hoitotyttöni, ja merkit on olleet selvät alusta asti. Tätä toimintamalliaan hän käytti jo kerhossa, sama jatkui eskarissa ja kesällä leirillä jonne hoitotyttö ei suostunut lähtemään jos eskari ei tule. Sielläkin eskari jäi muutamassa tunnissa itsekseen, ihan outoon porukkaan jossa onneksi oli joku toinen yhtä yksinäinen jonka kanssa eskari oli sitten aikaansa viettänyt. Koskaan ei saisi antaa lasten touhujen pistää vihaksi, mutta kyllä se kuulkaa pistää. Äidillä se pistää vihaksi, kun ei siihen pysty edes vaikuttamaan, joutuu vaan vierestä seuraamaan kuinka toisella on paha mieli.

Äiti on siis hermoraunio. Ja toivoo hartaasti, että koulusta palaa tänään hyväntuulinen ekalainen joka on tutustunut moniin uusiin luokkalaisiinsa, ja jonka mielestä ruoka on ollut hyvää, opettaja kiva ja koulussa mukavaa. Ja niin, sitten tietysti se seiskalainen, joka kotiutuu samalla asenteella kuin kouluun lähteekin, eli joo, ihan jees, sellaisia ja sellaisia tyyppejä ja mä sen kanssa sitä ja tän kanssa tota ja sekin oli siellä ja pah, eihän yläaste nyt oo mikään juttu.