Olemme aina olleet miehen kanssa kuin paita ja perse. Lähes siitä päivästä asti kun yhteen menimme. Kuulumme siis pariskuntiin jotka menee yhdessä, tekee yhdessä ja joille tärkeimpiä asioita on maailmassa keskinäinen suhde. Jopa siinä määrissä, että ihmiset, etenkin naiset, jotka elävät ja tekevät kaiken ajatellen lasten parasta, eivät sitä ymmärrä. Väitän silti, että meillekin, molemmille, lapset ovat ykkösjuttu eli jos tulisi tilanne jossa pitäisi valita puolison ja lapsen välillä, lapsi menisi edelle.

Me emme silti elä lasten ehdoilla. Me elämme meidän ehdoillamme. Jos haluamme pitää hauskaa, teemme sen yhdessä. Tosiasiassa, meistä kummallakaan ei ole alkuunkaan yhtä hauskaa muiden kanssa. Sen näkee niistä harvoista kerroista kun olemme lähteneet bilettämään ilman toista. Mitä me teemme silloin? Puhumme puolet ajasta puhelimessa keskenämme. Me vain emme osaa aidosti nauttia ilman toisiamme. Me tarvitsemme toisen siihen lähietäisyydelle voidaksemme pitää hauskaa.

Olen sanonut lukemattomia kertoja tämän niille, jotka ovat ihmetelleet miksi emme kulje ilman toisiamme, miksi emme käy viihteellä niin että toinen jää lastenvahdiksi, miksi emme ajattele itsekkäämmin tai tee muiden pillin mukaan. Syy on siinä, että ensinnäkin me viihdymme parhaiten yhdessä ja toisekseen, meistä kumpikin on tajunnut yhden asian. Lapset kasvavat isoiksi. Muuttavat aikanaan pois kotoa. Me jäämme ennemmin tai myöhemmin kaksin. Me elämme toivossa, että siinä vaiheessa kun todellakin jäämme kaksin, jäämme kaksin sen itselle tärkeimmän, läheisimmän ja rakkaimman ihmisen kanssa.

Ei se silti vähennä rakkautta lapsia kohtaan. Päinvastoin lähinnä. Luin jostain, muistaakseni Valituista Paloista, yhden hienoimmista ajatuksista joita olen nähnyt. Muistaakseni sanojana oli Samuel L.Jackson, voin tosin muistaa sanojan väärin. Hänen ajatuksensa oli tämä: parasta mitä isä voi lapselleen tehdä, on rakastaa tämän äitiä. Siinä oli sellaista viisautta, jota en ollut aiemmin edes tajunnut ajatella. Sama toimii toisinkin päin.

Siksi tämä odotus varmasti onkin osittain ollut niin vaikea meidän suhteellemmekin. Kun olet tottunut toiseen tietynlaisena, olet tottunut tekemään asioita toisen kanssa, olet tottunut siihen että toinen on paras ystäväsi ja elät toisen kanssa tietyllä tavalla, yhtäkkiä koko kuvio meneekin sekaisin. Yhtäkkiä paras ystäväsi muuttuu toisenlaiseksi kuin on aiemmin ollut, yhtäkkiä se elämä mihin on tottunut, muuttuu toisenlaiseksi ja yhtäkkiä kaikki onkin sekaisin.

Niinhän se keskenmeno vaikutti. Minä vetäydyin, mies vetäytyi, oli kuin kaikki mihin olit tottunut olisi viety alta. En minä osannut jakaa niitä tunteita, jotka se keskenmeno aiheutti, miehen kanssa. En kenenkään kanssa, olin kuin koira joka nuolee haavojaan. Eikä mies osannut sitä sen enempää kuin minäkään. Kun on tottunut jakamaan kaiken toisen kanssa, yhtäkkiä olimmekin tilanteessa jossa kumpikin koetti saada itselleen selvyyden siihen, mitä tapahtui ja miksi.

Ehkä tämä kaikki suhdesoppa olisi mennyt nopeammin ohi, jos jompikumpi meistä olisi osannut puhua toisen kanssa, kysyä miltä tuntuu, kuunnella. Mutta olin itse niin syvällä surussa silloin, etten osannut tai pystynyt näkemään kenenkään muun surua. Ehkä miehelle kävi samoin. Se keskenmeno oli meille kuin pyörremyrsky monella tavalla. Jotain jota kumpikaan ei olisi uskonut tapahtuvan, ei edellisten raskauksien ja tapahtumien valossa. Ja ehkä siinä sotki vielä enemmän se, että muutama päivä sen jälkeen selvisikin että vauvoja onkin ollut kaksi ja nyt sitten ollaankin taas odottavalla linjalla.

Vähän kuin maratoonarille ammuttaisiin lähtölaukaus, huudettaisiin varaslähdöksi hetken perästä ja kun tämä kääntyy palatakseen takaisin lähtöviivalle, sanotaankin että hei, mitä sä pönttö teet, kisa on käynnissä, kato nyt, sun pitäs olla juoksemassa jo stadikalta ulos. Vähemmästäkin ihmisillä menee kuviot sekaisin.

Niin. Muutama kuukausi enää ja vauva tulee. Nyt keskitytään vain vauvaan, tai niin, mies keskittyy muihin lapsiin, siihen että minun on hyvä olla ja saan levättyä ja syötyä ja oltua sinut itseni kanssa ja pystyn keskittymään lähes täysin vauvaan. Itse asiassa, minulla ei ole hajuakaan tällä hetkellä raha-asioistamme sen enempää kuin kauppaostoksistakaan, niin täysin mies on ottanut asiat haltuunsa. Ja tiedättekö, siitä olen niin kiitollinen miehelle, että sanat eivät sitä riitä kuvaamaan.