Mikä helvetin aika on herätä kakskyt yli viis? Noin niinkun sellaisen ihmisen jolla kello soi kuudelta. Onneksi sain uudestaan unen päästä kiinni vaikka pissahätä olikin. Perkele. Ei oo kivaa. Sisäinen kello päräytti uuden nousukehoituksen kahta vaille kuusi eli nyt ollaan lähempänä oikeaa aikaa. On sitten kyllä syytä sisäisen kellon pitää suunsa kiinni huomenna. Vaikka mies ylitöihin meneekin ja nousee reippaana poikana jo ennen viittä. Minä nukun. Syytä ainakin on.

Ihme elimistö muutenkin. Elää ihan omaa elämäänsä tällä hetkellä. Olo on kuin ilmapallolla puolet ajasta, vessassa saa laukata kuin se olisi jokaisen elämän tärkein tekijä ja kaikki mitä suuhun laittaa aiheuttaa poltteen kurkkuun närästyksen muodossa. Vaikka kuinka raskausaika onkin ihanaa, eikä vähiten sen takia että joku pieni onneton tuolla sisällä leikkii jalkapalloilijaa, niin nämä lisärit siihen on ihan perseestä. Ette arvaa kuinka odotan syksyä. Tosin tajusin tosissani syksyn eilen teho-osastoa tuijottaessani.

Sitähän se sitten on, huutoa. Saan istua kuin tatti paskassa ja hyssytellä kitisevää nyyttiä. Juuri kun ajattelet syöväsi saatkin hoitaa maitobaarin hommia. Juuri kun olet menossa vessaan, joku päättää kaivata lämpöä ja läheisyyttä. Ja sitä jatkuu useamman kuukauden. Aina kevääseen asti. Ja kun siitä selvitään alkaakin se kippo ylös, legot pois lattialta, katsokaa jalkoihinne kun liikutte-vaihe. Ei syödä kukkia, on luultavasti sitten ensi kesän iskulause. Hauskaa.

Hulluhan minun pitää olla kun oikein odotan jo sitä aikaa kun joku on niin tiiviisti kiinni minussa, että ei mitään rajaa. Ovi kolisee, eli hoitolapsia saapuu. Poistun siis ihmeelliseen aamutervehdysten maailmaan.