Kello lähenee yhdeksää ja nyt nukuttaa. Voi peräreikä ja elämän käsi. Pikku poika hiippaa ympäriinsä vappupallonsa kanssa silmät ja nenä vuotaen. Meille on tulossa joka tavalla kostea vappu. Mies kävi eilen alkossa, varustautui vapun viettoon pullolla viskiä ja pullolla talvisotaa. Molemmat suvun miehet siis nesteissä vappuna, toinen tosin alkoholipitoisissa sellaisissa. Vituttaa suoraan sanottuna jo valmiiksi. Mikähän siinä on, että raskaana ollessa ei jaksaisi yhtään katsella toista humalassa.

Sille asiasta mainitsinkin jo eilen, että ihan turha kuvittellakaan mitään ultrareissuja jos aikoo kärytä vanhalta viinalta tai olla maistissa. Mitä sä nyt mäkätät, oli lyhyt ja ytimekäs vastaus. Mitäs minä, mäkätän. En vain todellakaan halua vanhan viinan käryistä, krapulaista ja hiljaista seuralaista sinne. Nähtäväksi jää kuinka käy. Harvemmin se minun sanani kupissa painaa. Myönnettäköön, ei tuo juomalla juo, ei ongelmaksi asti kuten tästä saattaisi kuvitella. Ei meillä ole perjantaipullo periaatetta. Mutta silti. Miksi sen hiton ultran pitää osua yhteen vapun kanssa?

Olen siis väsynyt ja vittuuntunut. Näin aamutuimaan. Tai puolipäivähän tämä minulle on, mutta muille aamu tai ainakin aamupäivä. Sisäinen kello on perseestä, ainakin silloin kun sen toivoisi olevan hiljaa. Mieskin on juuri nyt minun mielessäni perseestä, eikä vähiten siksi että oli pojan siirtänyt meidän väliin omien uniensa turvaamiseksi. Kiukkuisena ihmisenä tuumin jo sänkyyn mennessäni illalla että hankin pikku pojan sänkyyn täyspitkän patjan jotta voin itse nukkua siellä. Saavat sitten suvun miehet pitää aivan keskenään sen "aviovuoteen".

Kärtty kärtty kärtty isomahainen akka. Se minä tänään olen. Onneksi olkoon kauppias jonka liikkeeseen tänään menen asioimaan, annan tasan samalla mitalla jokaiselle joka kyynärpää taktiikkaa siellä tänään käyttää. Poistun. Menen kiskomaan vaatteet niskaani. Kylpytakki alkaa olemaan liioittelua jo tässä mielentilassa.