Kävipä tässä niin, että eskari sai eilen mahataudin. Pojalla se oli perjantaina, samainen tauti siis. Silti kaikki hoitolapset oli paikalla, jopa sisarukset joiden äiti on välillä tarkka mahdollisten tartuntojen kanssa, välillä taas ei. No siis, minä ilmoitin sitten illalla että eskari ei pääse eskariretkelle tänään, koska oksentaa. Illansuussa sisarusten äiti soitti, ja ilmoitti pitävänsä sisarukset koko viikon poissa, jos vaikka välttyisivät taudilta. Tuota niin. Olihan ne perjantaina hoidossa ja silloin todellakin oksennettiin niiden nähden...

No, en minä pahaksi pistä sitä että pääsen vähemmällä sakilla. En todellakaan. Hullulta vain tuntui että ensinnäkin pikku poikaa kerhoon viedessä toinen hoitotäti, jonka kanssa sisarusten äiti oli siis sopinut että ottaa kerholaisen päivällä tunniksi, ihmetteli kovasti onko meillä parannuttu. Niin no, eihän pikku poika ole kipeänä ollutkaan. Ja johan ne sisarukset perjantain oli pöpöä hankkimassa meillä.Olisit silti pitänyt päivän kotona, ettei tartu tänne. Niin tuota... Eikös se hoidokkikin sitä jo tartuta mikäli sen tartunnan on saanut? Ja toisaalta, niinhän se hoidokin isoveli meille pöllähti jo aamusta ennen kouluun menoa.

Toinen mikä tuntuu hassulta on se, että sisarusten äiti ilmoitti ottavansa äkkivapaita loppuviikoksi. Niin tuota... Viikko sitten kun soitin ja sanoin, etten voi parin viikon päästä ottaa yhtenä päivänä sisaruksia hoitoon, kas kun menen pikku pojan kanssa sairaalan poliklinikkakäynnille, sisarusten äiti tuumasi että voi voi, hän joutuu sisarukset tuomaan kun ei ole niitä äkkivapaitakaan enää ottaa. Kummasti niitä viikossa on kertynyt niin että loppuviikon pystyy lomailemaan.

Muuten. Sanoin äidille kun tuon tuumasi, että joutuu sisarukset silti tuomaan, että siitä vaan. Meillä ei vain ole silloin ketään kotona kun mies on töissä ja minä pojan kanssa sairaalassa. Toivottavasti on järjestänyt jotain siihen, jos ei niin se on voi voi. Kaikki pojan tähänastiset ajat olen rukkaillut niin että ovat osuneet kyseisen rouvan vapaille, vaikka alunperin kun lupauduin sisarukset hoitoon ottamaan, sovittiin että nämä eivät tule hoitoon ensinnäkään silloin kun pojalla sairaalakäyntejä, toisekseen silloin kun meillä joku lapsista kipeänä ja kolmanneksi silloin jos itse olen kipeä. Hän kyllä järjestää jonkun siksi aikaa. Olen hoitanut lapsia liki 40 asteen kuumeessa, olen siirrellyt niitä aikoja, olenpa jopa hoitanut omia sairaita samaan aikaan kun hoidokit olleet paikalla.

Onneksi tämä touhu loppuu elokuuhun. Huh!