Isommat kolme palasivat isältään illansuussa. Murkku aloitti samantien lohduttoman itkun. Tai ensin puhumisen joka sitten johti itkuun. Oli kuulemma ottanut yhteen paitsi isänsä, myös setänsä, isän veljen siis, kanssa. Ja mistä? Poikien sukista. Juuri näin. Aika hyvän kuvan sain tilanteista ja mitä sitten tapahtui kun tämä niitä selvitti, kaikki oli alkanut kuulemma poikien rikkinäisistä sukista.

Ihmettelinkin kyllä, miten exä oli niin omituinen kun näitä toi, vaivaantunut ja kiireinen. Oli käynyt siis näin, että pojat olivat pakanneet mukaansa rikkinäiset sukat. Isä niistä oli huomauttanut tällä perinteisellä tyylillään "eikö se teidän äiti nyt voi teille edes sukkia ostaa". Murkku oli tästä tietysti ottanut itseensä ja sanonut isälleen paitsi siitä, että äiti ostaa pojille sukkia jatkuvasti ja raivoaa näille siitä, kuinka nämä eivät leikkaa varpaankynsiään vaan sukat on samantien aina rikki, ja ne jotka ei ole, hukkaavat parinsa ennen ensimmäiseen pyykkiin pääsyään.

Keskustelu oli jatkunut sillä, että murkku oli isälleen sanonut, että ei kannattaisi paljon arvostella, äiti antaa aina rahaa siihen mihin milloinkin tarvitsevat, toisin kuin isä joka ei anna ikinä rahaa. Ja sujuvasti oli tästä siirrytty siihen kuinka isä ei anna koskaan tehdä mitään kivaa kun isällään ovat. Tässä vaiheessa oli isäkin jo korottanut ääntään murkulle, ja kas, tappiolle jäätyään siirtynyt mummulan sisätiloihin.

Isän poistuttua setä oli tullut paikalle. Sanonut murkulle, kuinka isä maksaa niiiiiiin paljon elatusmaksuja, että äiti voi ostaa sukkia vaikka koko kylälle. Niin suurilla summilla ei voi kuin rikastua. Murkku oli tästä ottanut kunnolla herneet nenään ja huutanut sedälleen siitä, kuinka asia ei tälle kuulu ja kuinka äiti ostaa sitä ja tätä ja tota ja pitää huolen että saavat ruokaa. Sedän vankkumaton mielipide, äiti sukkakauppaan. Mokomakin kiskuri. Murkku oli saanut kunnon itkukohtauksen. Mennyt mummun ja papan huoneeseen itkemään. Setää oli puolestaan tämän vaimo käynyt kurmuuttamassa siitä, kuinka asia ei tälle kuulunut ja kuinka murkulle ei niin puhuta.

Lopputulos, murkku ilmoitti ettei enää mene isälleen. Eikä tahdo nähdä setäänsä. Koska itse en halua lapsia sotkea aikuisten riitoihin, ja koska tämä sukkakritiikki otti todella pattiin tuumasin että eihän se pakko ole jos ei tahdo. Sen verran iso tyttö jo kyseessä.

Niin, ja niistä miljoonista jotka saan. Missähän ne summat mahtaa luurata, tililleni kun ei ilmesty kuin 300 kuussa kolmen lapsen elatusmaksuja. Joista muuten ostan joka toinen kuukausi 10-15 paria sukkia. Ja joista, toisin kuin alunperin sovittiin exän kanssa, kustannan lasten polkupyörät, sukset, leirit ja muut isommatkin menoerät.

Suoraan sanottuna, tekisi mieli soittaa exän veljelle, toivottaa tämä alimpaan helvettiin ja ilmoittaa, ettei rippijuhliin ole asiaa. Saatanan kusipää. Exälle soitin illalla ja kysyin mikä soppa siellä on ollut, murkku aivan sekaisin ja itkuinen ja ensi sanat palattuaan ettei isälleen enää mene. Täysin en usko exääkään, joka sanoi että ei hän tiedä mitä ne yhteen otti veljen kanssa. Oli miten oli, murkun ei ole pakko käydä enää sitäkään vähää siellä päässä. Tähän asti olen kerran kuukaudessa puolessatoista käskenyt isälleen, mutta antaa olla jatkossa. Eiköhän 15v osaa jo itse päättää.

Se siitä ja sen kestävyydestä. Perkele. Vituttaa tämä silti.