Ei niiden isoja tarvitse olla. Ihan pienetkin riittää kertomaan paljon. Tämä miehen ensimmäinen työviikko niin että vauva on ollut kotona, on ollut aika pitkälle säätöä. Säätöä päivien suhteen. Onhan se selvä, että noin pienen ihmisen kanssa on pakko herätä yöllä ruokaa tarjoamaan. Hassua siinä on se, että se herääminen vauvan kanssa ei tunnu ollenkaan pahalta, päinvastoin, on ihanaa herätä vaikka kuinka kesken unien siihen, että pieni kaipaa syötävää. Väsyttää se silti.

Mutta ne pienet teot. Kun mies on ollut kotona ja patistanut minut vauvan kanssa maate iltapäivällä herättyään töiden jälkeisiltä nokosiltaan. Vaikka minua ei olisi sillä hetkellä väsyttänytkään. Se on tuntunut hyvältä. Samoin se, että mies on automaattisesti hoitanut edelleen kauppa-asiat ja siivoillut ohimennen. Ja kaikista parhaalta on tuntunut se, että vaikka tuo on ollut illalla väsynyt, ei sille ole tullut mieleenkään mennä maate ennenkuin minäkin pääsen. Hassua. Ja varmasti olisi ollut syytä mennä, sillä soi kello ennen viittä aamulla.

Merkillistä. Mies on edelleen kuin toinen ihminen näissä vauva-asioissa. Ikäkö sen tekee? Vai vaikuttaako se kaikki paska mitä tässä odotuksessa oli? En tiedä. Mies ei erityisemmin pidä vauva-ajasta. Ja silti, heti kun vauva osoittaa pieniäkin heräämisen merkkejä on mies ottamassa tätä mahansa päälle jatkamaan uniaan. Käy silittelemässä vauvan poskea tämän syödessä. Suukottamassa päätä kun tämä nukkuu. Silittelee minuakin ohimennen. Taputtaa pepulle hellästi. Katsoo silmiin toisella tavalla kuin ennen.

Kaikista menoista se kieltäytyy. Ei tahdo lähteä mihinkään kauppaa lukuunottamatta. Voi kunpa tämä kestäisi vielä pitkään, vaan eihän se kestä, vauva kasvaa ja kaipa se arkikin joskus tulee. Mutta ihanaa tämä on ollut. Nautittavaa kerrassaan. Olen koettanut jollain tavalla myös antaa samoin kuin olen nyt itse saanut. Tehnyt miehen lemppariruokaa, halannut ihan muuten vaan, osoittanut huomiota. Siirtynyt yöllä tissin kanssa taistelevan vauvan kanssa olohuoneeseen, että mies on saanut nukuttua vaikka ei tuo ole tainnut siihen edes herätä.

Hoitanut vallan pyykit ja kehottanut miestäkin nukkumaan iltapäivällä töistä tultuaan. Pieniä tekoja, joilla on toivottavasti yhtä paljon merkitystä miehen silmissä, kuin minulle on tämän teoissa. Onni rakennetaan pienistä paloista. Tiedän, ei tämä autuus ikuisuutta kestä, vielä tulee päivä jolloin haukun tuon maanrakoon ja kyseenalaistan kaiken, mutta nyt koetan olla ajattelematta sitä. Koetan elää vain tässä hetkessä, sillä tämä hetki on hyvä, kaunis ja ihana. Huominen tuo mitä tuo, mutta tänään on ihana päivä.