Anoppi tulee pesemään kuistin ikkunat. Nonni. Piikin heitin, tottakai, ilkeänä ihmisenä ennenkuin esitti asiansa, piikin jota ei varmaan anoppi ymmärtänyt ennenkuin sitten joskus myöhemmin. Sanoin aika tiukkaan sävyyn, että on se hyvä, että olen itse olosta välittämättä tehnyt runsaalla kädellä hommia pois alta muiden hokiessa jatkuvasti että kyllä ne ehtii ja aikaa on vielä ja tässähän on vielä viikko tai tässähän on vielä kaksi viikkoa aikaa...

No nyt sitä aikaa on tämän päivän lisäksi kaksi. Kai jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että ei sitä enää päivä ennen juhlia suursiivoja tehdä, ehei, silloin tehdään tarjottavia. Ja mahdollisia loppusilauksia sinne tänne. Piikki kohdistui siis lähinnä mieheen, tuohon taivaanlahjaan, mutta ehkä, kenties, toivottavasti ainakin se anoppikin sen illan mittaan ymmärsi.

Nythän on niin, että kirjoitin pitkän listan kaikista töistä mitkä on vielä tekemättä ennen juhlia, tai tarkemmin, ennen lauantaita. Listan tehtyäni katselin sitä hetken ja tuumasin mielessäni, joo-o, onpa hyvä että kaikki hommat jotka olen itseni potkinut tekemään supisteluista välittämättä puuttuvat listasta. Muuten olisi luultavasti eteen tullut siivouspalvelun soittaminen paikalle. Mutta kun ei se pähkinään mene niin ei se mene. Eli tänään, kun sataa vettä meillä pestään ikkunoita myös ulkopuolelta. Senhän olisi voinut tehdä hyvällä ilmalla jo muutamaan kertaan viimeisen parin viikon aikana, mutta kun, aikaa on.

Mikäli ilma ei parane parissa päivässä, niin meillä leikataan myös nurmikko ja pensaat sekä kitketään kukkapenkit sateessa. Samoin meillä kootaan kaatopaikkakuorma sateessa. Kun sitä aikaa on. Ymmärtäkää nyt. Pakko sitä on silti kehuakin, miestä ja murkkua aivan erityisesti. Työlista lyheni reippaasti eilen. Sen verran reippaasti, että tänään pidetään muutaman tunnin tauko niissä töissä. Mies raatoi apinanraivolla, samoin murkku, eli kuisti on lattioita ja ikkunoita lukuunottamatta valmis, eteisen kaapit ja yläkerran raput hohtavat puhtauttaan.

Niin ja siivosi mies sen yläkerrankin eilen, ja kunnolla. Kelpaisi vaikka lattialta syödä. Kyllä meillä osataan, ilmeisesti siihen tarvitaan vain joka kerta kamala mutina, pääsevätpä ainakin sanomaan kuinka mamma aina mäkättää. Niin ja se tämänpäiväinen tauko... Viitsinkö edes kertoa miksi se pidetään? Mies, joka vaikutti kaiken kaikkiaan eilen siltä että on sen nuppinsa kumauttanut johonkin, oli järjestänyt meille lapsenvahdin päivällä. Tänään menemme kaksin syömään. On se, ihana kun sen pään ottaa.

Ai niin, muistaessa, hyvää Mairenpäivää blogilleni!