Se se oli. Ihan selvästi. Eiköhän sisko pöllähtänyt ovesta liki samantien kun olin kirjoittanut blogiin. Hehkutti uutta ihastustaan. Selvästi olisi ollut asiaa vaikka loppupäiväksi, onneksi vaikutin tosi tosi väsyneeltä ja siskollekin tuli kiire lähteä vaihtamaan vaatteita ja imuroimaan kun se ihmemies oli tulossa iltavisiitille. Huh!

Kotona joukot harvenee, murkku lähti mummulle yöksi. Eli eskarin kanssa pidämme taloa pystyssä. Ja tuo on jo iltapala mielessään, kumma lapsi, syö kuin hevonen vuodesta toiseen. Tänäänkin söi yksin purkillisen hernekeittoa päiväruoaksi, sitä onkin kyllä tosi harvoin, mutta hassua silti että itse keksi sitä toivoa ruoaksi.

Kohta otan rennon asennon, uudestaan. Kummallinen väsymys päällä. Menee varmasti ohi siinä vaiheessa kun nukkumaan olisi mahdollista mennä. Ainakin niin on tähän asti tapahtunut joka kerran, kun olen ollut ns yksin kotona. Hauskaa.