Sisko on valmiiksi huolissaan. Toitottanut jo moneen kertaan kuinka herkästi saattaa tulla masennusta, kun joutuu vauvasta eroon. Tottahan se onkin, en väitä, vaikka en tämän aamun alakuloa masennukseksi luekaan. On vain sellainen olo. Miten sen selittäisi. Jotenkin surullinen. Kaipaava. Puolipitoinen. Vajaa. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Ja väitänpä, että se on kovinkin luonnollinen olotila tässä tilanteessa. Eilen en olisi halunnut lähteä illalla sairaalasta kotiin. Oli vaikea jättää pientä miestä nukkumaan sinne.

Tuntuu hassulta olla yhtäaikaa onnesta pakahtumaisillaan, ja samalla niin surullinen. Kun tietää, että pikkumies on kunnossa, tämä on niin hyvissä käsissä kuin olla voi, ja voi kuinka vähällä me pääsimmekään tämän syntymän kanssa. Vaikka mitä ongelmia olisi saattanut olla viikkojen takia, mutta ei, bilirubiinit, samat saamarit saattaa kiusata täysiaikaisia. Eli käytännössä ei mitään. Ja silti. Jokin hassu suru asuu sydämessä, kaipa se on sitten pikkumiehen paikalla siellä.

Pahoin pelkään, että minusta tulee juuri sellainen äiti, kuin tätini oli aikoinaan. Ylisuojeleva, ylivarovainen. Ja saa tullakin, ensimmäinen vuosi keskosen elämässä on hyväkin olla jopa ylisuojeleva, mutta osaankohan päästää siitä asenteesta irti sitten kun poika kasvaa? Siinä onkin pähkinä jota olen nyt jo miettinyt. Infektioriski on kuitenkin todella korkea, sitä siellä sairaalassa on sanottu moneen kertaan. Käsipesu ja käsidesi ei ole millään tavalla liioittelua ensimmäisiä kuukausia, ei edes sitä vuotta.

Tutkimuksen mukaan etuaikaiselle keskoselle kehittyy vastaava vastustuskyky kuin täysiaikaisella vastasyntyneellä vasta puolivuotiaana. Aika pitkä aika. Millä minä sen pienen suojaan niin kauan. En millään. Voin vain toivoa ja yrittää parhaani. Ja huutaa siitä käsidesistä kaikille jotka ovesta sisään astuvat. Huomenna menen sairaalassa kuulemaan ravintoterapeuttia ja vauvatyöntekijää, keskosilla aloitetaan kiinteät sapuskat aiemmin kuin muilla.

Onneksi näitä käytännön asioita on paljon, sellaisia joihin täytyy nyt keskittyä vauvan lisäksi, asiatieto on parasta lääkettä kaikkeen miettimiseen. Kuten huomaatte, jotenkin en saa nyt kunnolla otetta omasta olostani, syväluotaavaa analyysia ei siis ole tänään luvassa. Tämä nyt on vain tällainen surumielinen aamu, joita varmasti on luvassa vielä lisääkin ennen pikkumiehen kotiutumista.