Ennenkuin huora häpee. Niin se isäpuoli aina huusi äidin lähdettyä ryyppyreissuilleen. Saman se huusi äidille kun tämä palasi. Ja mitä tein minä. Syötin toiselle lihalientä lusikalla, että sen mahdollisimman pian saisin taas jaloilleen. Hoitamaan äitiyttä. Siskoa. Minuakin, vaikka en niin sitä hoitoa enää tuolloin tainnut kaivata. Mutta olihan se, taivaallista ja ihanaa kun tuli koulusta kotiin ja rapussa tuoksui pulla. Tiesi että kotona odotti kahvikuppi ja tuore korvapuusti. Siihen aikaan äiti leipoi aina katumuspullaa. Se pullan tuoksu on jäänyt vahvimpana onnentunteina mieleen niiltä ajoilta. Ei niinkään se, että sain taas olla kakara äidin palattua, vaan se pullantuoksu.

Kamalia muistoja on niin paljon, että niitä ei aina edes viitsi päästää mieleensä. Ymmärrän hyvin miksi monilla ihmisillä aika kultaa muistot. Osa muistoista saattaa olla niin kipeitä, että jos niitä ei mielessään kadota, on vaikea elää. Siskoni muistaa pelon. Sen saman pelon minkä minäkin muistan. Sen pelon, mikä valtasi mielen heti koulusta palatessa jos kotona oli hiljaista kun ovesta tuli. Vielä inhottavampaa oli palata koulusta silloin, kun rappuun kuului pullojen kilinä ja tasainen mökä oman oven takaa. Silloin se pelko tuli vasta iltaa myöten, ennen nukkumaanmeoa. Kun tiesi, arvasi, että aamulla kun herää, äiti olisi taas poissa. Missä, sitä ei kukaan koskaan tiennyt. Mutta poissa silti.

Oliko sen sitten kakaroille oikeastaan edes väliä, missä. Vain kerran huolestuin todella siitä missä äiti on. Yleensä puskaradio koulussa toimi silti sen verran että joku tiesi jonkun nähneen äidin kylillä. Kerran se ei toiminut. Niinkuin ei toiminut mikään muukaan. Oli kuin maa olisi nielaissut äidin. Poliisi ei huolinut katoamisilmoitusta, alle 72 tuntia kulunut eli katoamisehto ei toteutunut. Seuraavana aamuna olisi huolinut, mutta sen unettoman yön jälkeen äidin liikkeet selvisi toista kautta. Isäpuoli tuli pankista kotiin ja tuumasi tilin tyhjentyneen liki täysin. Ostot oli tehty laivalla ja Ruotsin puolella. Pääasia että äiti oli hengissä, taas saattoi lähettää siskon aamulla kouluun normaalisti ja mennä itsekin.

Nyt kun itsellä heiluu teini nurkissa, ikää 15v, sitä vasta on osannut ajatella, kuinka kamalan kakarasta sitä äidittömäksi jäi. Nurkissa heiluu myös se 6v lapsi. Lähes samanikäinen sisko silloin oli kun äiti päästi otteensa meistä. Minä olin 14, sisko 7. Minä hoidin pyykit, kauppa-asiat, kouluun lähettämiset ja koulusta vastaanotot. Olin äitinä äidin paikalla ne ajat kun äiti oli poissa. Onko ihme, että oma koulunkäynti oli mitä sattui. Isäpuoli lähti töihin aamulla ennen viittä, palasi kahdeksan aikaan illalla. Aamuisin työpöydällä odotti rypistynyt seteli ja vieressä kehoitus hakea syötävää. "Muista jahtimakkara" luki usein lapun alareunassa.

Mistähän tämäkin tuli mieleeni. Ehkäpä siitä, että sain pyykit kuivumaan ja ruoka on valmiina. Hoitolapsikaan ei ole vielä tullut, on papallaan yötä ja tuo kun ehtii eli koska? En tiedä. Ei tiennyt siskokaan jolta asiaa eilen kysyin, siskonlapsi siis kyseessä. Toivottavasti pappa muistaa, että puoliltapäivin menen hakemaan eskarit ja kerholaiset. Vaikka eipä senkään niin väliä, vaikka ei muistaisi. Tuo tietää etten kaukana ole ja tulen hyvinkin pian. Siskonpojan pappa. Siskon ex-miehen isä. Miten niin mukavasta miehestä onkaan sikissyt niin vittumainen poika kuin siskon ex?