Okei. Olen ottanut linjan, jonka mukaan en rassaa päätäni yhtään tämän nukkumisen kanssa. Koetan itse asiassa olla ajattelematta koko nukkumista, en makaa väkisin jos tuntuu ettei uni tule, en pyöri sängyssä turhaan, en soimaa itseäni ja vaikka mitä hömppää mitä nukkumisspesialistit selittää. Okei. Kyllähän terve ihminen nukkuu sen mitä unta tarvii ja niin edelleen. Okei. Siis enkö tosiaankaan tarvi muka kun 4, maksimissaan viisi tuntia unta yötä kohti? Vaikka en nuku päivällä?

Muutunko kohta robotiksi joka voi huoletta kaivaa siivousvälineet tai kutimen esiin muiden mennessä nukkumaan? Hullun hommaa. Etenkin kun päivällä väsyttää jossain vaiheessa taas niin paljon, että saa pinnistellä pysyäkseen hereillä. Ja päivällähän ei pääse sitten nukkumaan. Ehei. Jos väsyttää, niin siinähän väsyttää, keitä akka kaffeet ittelles... Ja siinä vaiheessa kun pääsisi nukkumaan eli illansuussa, on väsymys taas mennyttä.

Kierrehän tässä vielä iskee. Paha paha kierre. Olen valmiiksi yliväsynyt pienen yöruokailijan saapuessa. Toivottavasti en. Jos vaikka sitten reilun viikon päästä saisi päivisin nukuttua. Ongelmaksi saattaa tosin nousta kaksi nuorimmaista, etenkin siinä vaiheessa kun sisarukset lähtee leirille. No, turha sitä on etukäteen surra ja miettiä. Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Voihan se tietysti olla, että kroppa valmistautuu vauvan rytmiin. Totuttaa hyvissä ajoin heräilemään muutaman vuoden tauon jälkeen. Tosin koen tämän heräilyn sikäli huolestuttavaksi uutta tulokasta ajatellen, että samanlaista nukkumattomuutta oli ilmassa eskarin loppuraskauden ajan ja miten kävi? Eskari ei nukkunut ensimmäisen kahden vuoden aikana sen enempää yöllä kuin päivälläkään. Ei kai tästä tule samanlainen "aina-hereillä"-penska.

Niin, eskari ei todellakaan nukkunut. Jälkikäteen se tuntuu uskomattomalta jopa itsestä, miten kukaan saattaa olla pari vuotta hereillä suunnilleen non-stoppina, mutta näinhän se oli. Olen viettänyt lukemattoman määrän öitä puoliksi istuvassa asennossa sohvalla tuuppien vaunuja jalallani edestakaisin. Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä, että lapsi laitetaan sänkyyn ja lapsi nukkuu. Lasta ei nukuteta, ei hyssytellä, ei kiikata eikä heijata. Eskarin kohdalla jouduin luopumaan joka ainoasta peritaatteestani lapsen nukkumisen suhteen.

Siinä vaiheessa kun tarpeeksi kauan on nukkumatta, on aivan sama millä vauvan saa hiljaiseksi, vaikka sitten istumalla sohvalla ja tuuppimalla vaunuja. Eskari oli siitä erityisen hankala, että tämä ei nukkunut päivisinkään paitsi silloin kun vaunut liikkui. Kävelyllä hän havahtui samantien huutamaan jos jouduit pysähtymään liikennevaloihin. Toivottavasti tästä kääpiöstä ei tule samanlainen, muuten menee touhu hulluksi.

Hulluinta kaikessa on se, että eskari oli silti hyväntuulinen ja nauravainen vaavi. Ei eskaria itseään nukkumattomuus vaivannut. Ei vielä silloinkaan kun oppi liikkumaan. Parivuotiaana tuo sitten alkoi nukkumaan. Kuin taikaiskusta. Ilman mitään poppakonsteja. Ja siitä asti sitä unta onkin riittänyt yön ajaksi.

Nyt taidan koettaa josko vahingossa nukkumatti heittäisi klapilla otsaan, menen sohvalle teinihapatusta jatkamaan. Johan tässä on tunti taas hilluttu eli virallisesti oltu hereillä joten eikö se väsymys voisi nyt jo iskeä...