Niin helposti ymmärtää väärin... Enkä tahdo loukata sinua. Minun pieni rakkauteni, en haluaisi enää menettää ketään, sinä kyllä tiedät, älä unohda...

Mistähän ihmeestä tuokin kappale alkoi aamusta päässä soimaan. Kuka mahtaa edes enää muistaa koko biisiä? Itselleni se on tärkeä kappale, ja vaikka sitä ei millään levyllä, kasetilla saati muuallakaan minulla ole talletettuna, on se tuolla korvien välissä kokonaisuudessaan. Sieltä sen voi aina kaivaa halutessaan soimaan ja niin, toisinaan se soi kyllä haluamattakin.

Minulla alkoi selvästi jokin kummallinen "olen huolissani"-kausi. Taas. Vauva voi oletettavasti hyvin, tuollahan se venyttelee jäseniään pienessä pesässään niin että maha näyttää Alien-elokuvien tehosteelta ja eskari nukkuu tyytyväisenä sängyssään. Oletettavasti kaikki muutkin perheenjäsenet on ainakin suunnilleen kunnossa kukin tahollaan ja silti, jokin vaivaa. Aivan kuin odottaisin että kohta tapahtuu jotain. Hullu tunne. Inhottava tunne. Pelottava ja häiritsevä tunne.

Ehkä siihen on syynä se, että nukuin paremmin kun aikoihin, lähes kuusi tuntia. Ehkä siihen on syynä se, että eilen olo oli loistava pitkästä aikaa. Ehkä siihen on syynä se, että eskarin kanssa nautiskelimme tosissamme hiljaisuudesta ja rauhasta. Tai ehkä vain se, että niin usein sanonta, tyyntä ennen myrskyä, on pitänyt liian hyvin paikkansa. Eilinen oli tyyni, samoin yö, tietääkö se tälle päivälle huonoa? Okei, varmasti osatekijä on se, että kun eilen sain nauttia loistavasta olosta, tänä aamuna onkin sitten oksettanut. Supistellut kipeämmin ja enemmän parissa tunnissa kuin muutamaan aikaan. Mikä järkytys se olisikaan jos nyt joutuisin lähtemään sairaalaan. Mies liki kahdensadan kilometrin päässä, eskarin kanssa kahden kotona. Kääk.

No, käytännössähän tuo ei ole ongelma, siis eskari. Mies sitten puolestaan olisikin. Ehkä sitä huolta lisää se, että maha on kipeä. Siis maha. Ei maha maha vaan mahan pinta. Tiedättekö, koko tämä alue millä vauva niitä jalkojaan venyttelee, kipeitä kohtia täynnä, osaan ei kärsi edes koskea. Voiko mahaan tulla sisäpuolelle mustelmia? Hyvä kysymys... Tilaa vauvalla ei ainakaan tunnu turhan paljon olevan, niin vaivalloisesti se jalkojaan ojentelee mahaa vasten.

Ehkä se huolestumisen syy onkin siinä. Onko vauvalla kaikki kunnossa? Onko se jotenkin lamaantunut? Eikös lamaantuminen kieli vaikka mistä? Jos minun teoriani siitä, että vauvalla on ahdasta onkin väärä? Kamalaa. Huomaatteko kuinka monta huolta saa kasattua itselleen ihan tuosta vain. Ja silti, kyllä minä sitä tässä odotusaikana olen monasti miettinyt että onko kaikki kunnossa. Onko vauva terve. Onko sillä kaikki elimet, raajat, pääkopassakin jotain.

Rakenneultrassa kaikki oli niinkuin pitikin, mutta voihan siinäkin tulla tulkintavirheitä. Aika kaksijakoinen olo, toisaalta rukoilee että vauva pysyy tuolla missä on vielä useamman viikon, toisaalta rukoilee että tuo tulisi jo, jotta näkisi heti että se on terve. Kyllä kuulkaa raskaushormonit on KAMALA asia. Nih!