Tai miten senkin nyt sitten ottaa. Kakkosella oli hauskaa. Mukavaa, kivaa. Yhdessä yössä isoksi, huomaan, kyllä itseään on sitten tuunailtu nyt. Poika, joka on kuusi vuotta käynyt koulua periaatteella "mitä sitten" kun olet suoraan sanottuna jäkättänyt milloin mistäkin, revenneistä verkkareista, kamalista paidoista, pesemättömistä hampaista puhumattakaan kampaamattomasta hiuskuontalosta, vietti edeltävänä iltana aikansa suihkun, clearasilin, hammasharjan ja vaatehuoneen parissa. Aamulla tuunasi itsensä koulukuntoon farkuilla, paidalla ja dödöllä, niin ja sillä hammasharjalla.

Eilinen ilta sitten taas meni "isona" eli kun ala-astelaiset komennetaan yhdeksältä sänkyihinsä, on yläastelaisilla ollut silti lupa hiippailla vielä muualla torpassa tunnin pari vähän sen mukaan ollaanko kasilla vai seiskalla. Eli kakkonen makasi sohvalla ukon kanssa tuijottamassa telkkaria kymmeneen, tuunaili itseään aamuksi kuosiin ja vannotti äidin herättämään puoli kahdeksan että ehtii suihkuun aamulla. Jep. Isoksi yhdessä yössä.

Ekaluokkalaisen kohdalla äidin arvaukset osui inhottavasti oikeaan. Muuten oli kivaa, mutta kiusattiin. Oli hakenut neloselle ehtineen isoveikan avuksi, isoveikka oli sitten komentanut kiusaajaa lopettamaan. Ja se kiusaaja. Arvatkaapa vaan, kuka tuuppi, töni ja lätki ekaluokkalaista? Hoitotyttö. Miten minä arvasinkin. Nyt olenkin sitten kiperän tilanteen edessä. Onneksi hoitotyttö ei ole ennen vauvan syntymää tulossa "hoitoon" eli sovittuna olisi, että saa aamuisin tulla tähän ja iltapäivällä koulun jälkeen siihen asti kun äiti ehtii töistä kotiin, joten saan aikaa katsella mihin tilanne kehittyy.

Kiperä päätös siis edessä. Mikäli kiusaaminen jatkuu, en todellakaan voi tyttöä tähän huolia aamuisin ja iltapäivisin ekaluokkalaisen seuraksi. Eikö se ole jonkinasteista ekaluokkalaisen kiusaamista jos joutuu kiusaajan kanssa tekemään joka kerran sovinnon kun koulun kello soi? Ja koska ekaluokkalainen on arka, ujo ja ei helposti solmi uusia kaverisuhteita, niin entä jos tämä saa sen oman parhaan kaverin? Onko silloin oikein, että annan koulupäivän jälkeen hoitotytön tulla "jarruttamaan" toisten leikkejä tai pahimmassa tapauksessa käännyttämään ekaluokkalaisen uuden ystävän omaksi kaverikseen iltapäiviksi. Pieniä juttuja, mutta niin isoja ekaluokkalaisten silmissä.

Puhumattakaan äidistä, joka olisi eilen halunnut soittaa hoitotytön äidille ja sanoa suoralta kädeltä kiukuspäissään puhelimessa, että ei onnistu, ekaluokkalainen vaihtaa luokkaa ja vaikka koko koulua jos et saa pentua kuriin. Äidin kiukkuaste oli aikamoinen. On kamalaa, kerrassaan hirveää kun omaa lasta kiusataan. Kamalinta siinä on se, kun et ole näkemässä niin että voisit puuttua tilanteeseen, kun joudut perustamaan ihan ensin kaikki tietosi asiasta kuulopuheisiin tai toisen kertomaan, jokainenhan tietää että lapset puhuvat myös asioista isompina kun ne ovat aina välillä. Nyt aionkin palkata isoveikan silmikseni ja korvikseni kouluun välitunneiksi. Kolmosen vahvuus on aina ollut se, että tämä kertoo rehellisesti, kaunistelematta, kenenkään puolelle asettumatta mitä, missä ja milloin.

Voi olla että olen kohtuuton. Voi olla, että ylireagoin. Mutta jo pelkkä ajatuskin siitä, että ekaluokkalainen joutuu sorsituksi ja kiusatuksi hoitotytön puolelta, saa minut näkemään punaista. Aivan kuin olisin pitänyt käärmettä povellani kolme vuotta, ja nyt se käärme on päässyt vapaaksi. En tiedä vaikuttaako tässä sitten lisäksi raskaushormonit, tämä tylsistyminen jatkuvaan makaamiseen ja muutenkin oma olo, että minulle eilinen tieto siitä että hoitotyttö kiusasi, oli suunnilleen sodanjulistus. Lapset on lapsia ja riitoja tulee, mutta hoitotytön jollain tapaa kuitenkin tuntien, epäilen, että sama peli saattaa jatkua koko ala-asteen.