Näppäränä ihmisenä, suunnilleen ainakin, hain heti aamusta puhelinliikkeestä uuden modeemin. Nyt toimii, sekä oma että poikien kone. Joten jep jep, elämä taas suunnilleen mallillaan tältä osin, pääsen maksamaan laskut omalta koneelta ja saanpa vielä nauttia päivän uutisetkin tätä kautta. Ja tietysti sen säätiedotuksen. Kumma juttu kuinka koukkuun sitä nettiin jääkään, suorastaan vajavainen olo jos ei netti ole toiminnassa. Asia on täysin eri silloin kun ei ole kotona, ei netittömyys haittaa, mutta kotona siihen on tottunut. Tätä kauttaa tulee katsottua uutiset, säät ja tutkailtua milloin minkäkin paikan yhteystiedot.

Päivä on alkanut yllättävän hyvin. Ainoa todellinen miinus tämän nettikatastrofin jälkeen oli hoitolapsen, siis sen serkkupojan touhu. Halusi ehdottomasti saman lelun mikä oli pikku pojalla, ja koska kyseessä oli letkuohjattava auto niin eipä aikaakaan kun kävi nappaamassa johdosta kiinni juuri kun poika oli huristamassa ihan käsipelillä autoa toiseen huoneeseen. Kops ja muks vaan, ennen kuin ehdin keittiöstä hätiin ja johto poikki. Ja huuto sen mukainen tietysti, paitsi että auto meni korjauskuntoon sattui pikku poika myös muksahtamaan nurin. Ja meni siinä sitten äidilläkin kuppi nurin eli julemtun moinen ärähdys serkkupojalle ja rangaistusrappusilla viiden minuutin mietintäistunto päälle.

Onneksi sain aamun aikaisimmat tunnit jo hukattua, tähän aikaan alkaa päivä olemaan jo liki puolessa noin niinkun työn suhteen, ei ihan mutta lähellä kuitenkin. Työmotivaatio tuntuu vain tippuvan päivä päivältä. Kai se on joka alalla sama juttu, mutta toisin kuin monilla muilla aloilla, tällä alalla se heijastuu sitten lapsiinkin ja sitä en salli. Eli potkin ja potkin itseäni etten vahingossakaan näytä tenaville kuinka paljon niiden kinaaminen ja riehuminen pännii välillä. Hymyä, sano entinen kuvaaja.

Nyt hilpaisen takaisin kotitöiden pariin. Ei huvita mutta pakkohan se on.