Tosi vaikeaa. Pitää itsensä kurissa. Sormet syyhyää. Ja mihin? Pihan perälle. Kiviröykkiön kimppuun. Sinne minne ei ole asiaa tänä keväänä. Vanhat kiviraput purettiin pari kesää takaperin, valtavan kokoisia kiviä kertyi iso röykkiö. Kaikki kiikutettiin saunan taakse, odottamaan kohtaloaan joksi on vuoroin muodostunut ajatuksissani joko kiviaita tai vaihtoehtoisesti kivirakenteinen kompostialue. Painavat pirut tonnin. Isompia niistä en saanut nosteltua itse, joten tuskin nytkään.

Vinssaamalla niitä ajattelin liikutella. Mutta niin. Kiellettyä. Tai ei tietysti kiellettyä kiellettyä, mutta jo terve järkikin sanoo, että vähemmän järkevää tekemistä. Jos ihminen aloittaa aamunsa sillä, että tätä supistaa koska nousi sängystä, ei varmastikaan supistelualttiutta vähennä kivien nostelu. Tämä on vaikea paikka. Minulle. Olla tekemättä sellaisia hommia jotka ovat minulle niin hiton luontaisia. Tulee ihan vajavainen olo, kun ei saa rehkiä tosissaan. Joku pyykkien pyörittäminen tai kaappien siivoilu, pipertelyä.

Appiukko on soitellut miestä mökillekin, tai niin, meitä kaikkia. Ei ensi vaan sitä seuraavana viikonloppuna. Mikä on, minua ei kiinnosta yhtään. Ei tipankaan vertaa. En yksinkertaisesti tahdo mennä sinne. Ja minä sentään rakastan mökkielämää, rakastan sitä ympäristöä, kaikkea mikä siihen liittyy. Nyt. En tahdo. En halua. En halua lähteä kotoa mihinkään. Siihen on monia syitä jotka itsekin tiedostan, suurimpana juuri se, että en voi touhuta kuten yleensä. Aamuisin on vielä viileää, ja mökki itsessään on niin pieni, että esimerkiksi aamukahvit keitetään ulkona, aamupalat syödään ulkona, kaikki toiminnot tapahtuu ulkona.

En halua mökille, koska en voi rymytä uuden mökin rakennuksella. En voi kiipeillä telineillä, kantaa painavampia tavaroita, en tehdä sitä saati tätä. Siinä vaiheessa kun uusi mökki tulee sisustusvaiheeseen, minua ei puolestaan kiinnosta. En ole sisustajatyyppiä. Minusta mökki on täydellinen, kunhan siellä on sängyt ja takka ja keittomahdollisuus. Mitään ylimääräistä sinne en kaipaa. En edes sitä jättitrampaa jota miehen sisko himoitsee mökin pihaan. Minusta se, paitsi että pilaa maiseman ja tunnelman, on myös turha riidankylvöväline.

Kuvitellaanpa tilanne, että sellainen kapine sinne pihaan on raahattu. No hyvä, kesäkoostumus lapsissa on seuraava: pojat 11 ja 13v, tyttö 7v, poika ja tyttö 4v ja vielä tyttö 2v. Tytöt 4v ja 2v ovat tottuneet saamaan tahtonsa aina läpi, eli nämä luultavasti joko asuisivat trampalla tai vaihtoehtoisesti istuisivat sen vieressä parkumassa kuin viimeistä päivää koska eivät isompien lasten vuoksi voi koko aikaa trampalla olla. Poika 4v, samoin kuin isommat pojat ja isompi tyttö, kokisivat luultavasti kovin epäreiluksi sen, että suurimman osan ajasta pitäisi toimia sen mukaan mitä pienemmät tytöt tahtoo.

Appiukolla on onneksi aivot myöskin, oli tylysti ilmoittanut jo miehen siskolle, että siitä mökistä ei huvipuistoa tehdä. Eli ei trampaa. Toivottavasti appiukko pysyy yhtä kovana luuna kuin aina muulloinkin, eikä anna peräksi tässä asiassa. Tapana tuolla ei ainakaan ole.

Poistun. Juon kahvit ja jään miettimään mitä tänään tekisin. Kun en niitä kiviä pääse pyörittämään.