Eli olen palannut omana itsenäni. Ainakin hetkellisesti. Minua todellakin vituttaa ja huolella. Eikä mikään maailman isoin asia edes, ei, vaan lastenkutsut. Pienten serkku täyttää vuosia. Ja äiti, eli miehen sisko, on päättänyt pitää lastenkutsut, huomenna. Siitäkin huolimatta että juhlakalun pikkusisko on kuumeessa, juhlakalu itse armottomassa räkätaudissa ja näiden naapurissa asuva serkkupoika sairastanut jo viikon verran kuumetautia, jonka siis on siirtänyt myös nuorimpaan serkkuun.

Ja minua vituttaa. Vituttaa se, että luultavasti joudun olemaan ilkeä ja ikävä äiti, joka kieltäytyy tuomasta lapsia juhliin. Tiedän, tiedän, ei se niitä juhlia ilkeyttään nyt järjestä, ei sittenkään vaikka tietää, että vauvan kanssa ei riskejä oteta, ei sittenkään vaikka itsekin totesi puhelimessa asiasta ilmoittaessaan, että infoaa sitten uskallanko edes tuoda noita kahta paikalle. Jos koskaan niin nyt tuntuu että kyseessä on täysin pienen piirin pippalot, eihän sinne sitten voi oikeastaan kutsua muita kun sen naapurin serkun ja naapurin tytöt, kas kun näillä kaikilla on sama tauti päällä.

Justaansa joo. Sen verran reippaasti vituttaa koko juttu, että tällä hetkellä toivon, että koko kyseinen sakki on kipeänä sitten kun vauvan ristiäiset on, eikä voi sen takia osallistua juhlallisuuksiin. Tänään pitäisi niistä ristiäisistäkin soitella, kas kun nimi on nyt viimein saatu aikaiseksi. Viimein ja viimein, koskaan aiemmin ei nimi ole näin aikaisin selvinnyt. Eli jotain vähemmän vituttavaakin on mielessä. Mutta kyllä nuo juhlat nyt vie voiton. Vitutuksena siis.

Vaikka miehen sisko on ehdottomasti paras ystäväni, ja vaikka kuinka usein koetan ajatella asiat niin, etten pitäisi tämän tekemiä ratkaisuja lastensa suhteen pimeinä, niin kyllä nyt on todettava että haloo ja päivää, mitä helvetin järkeä on pitää lastenkutsuja silloin kun omakin sakki on puolikuntoinen? Aivan päätöntä. Asia olisi jotenkin eri jos kyseessä olisi juhlat, jotka on aiemmin suunnitellut ja järkkäillyt pidettäväksi tiettynä päivänä, mutta tämä tällainen, että toinen on kuumeessa ja toinen räkii keuhkojaan pihalle, ja siinä vaiheessa äiti päättää pitää juhlat kahden yön päästä. Ei nyt millään pahalla, mutta jotenkin tuntuu että ihan hieman on järki jäässä.

Okei, eihän tämä nyt ole edes ainoa asia joka saa minut monesti miettimään, että mihin se ihan normaali järjenkäyttö on jäänyt, mutta kummasti aina kun asiat ei kosketa omia tenaviani, en viitsi edes miettiä asiaa sen kummemmin, miehen siskolla nyt on hieman erilainen katsantokanta lastensa suhteen kuin minulla omieni ja eihän se minulle kuulu, miten tuo niiden kanssa tekee, mutta tämä juttu koskettaa minunkin tenavia.

Jotenkin tuntuu todella epäreilulta, että he eivät voi osallistua koska kyseiset pippalot on pakko järkätä niin että siellä sairastaa kaikki aina muita vieraita myöten. Ja hän jos kuka tietää, että vauvan takia emme voi ottaa riskejä nyt. Hänellä itselläänkin on ollut keskoslapsi, hän on itsekin saanut tarpeeksi sairastelevista lapsista, pitääkö ne juhlat pitää juuri nyt? En tiedä niin. Parempi nyt vain niellä tämä vitutus ja antaa asian olla. Tehdä äidin antaman ohjeen mukaan. Eli ei kannata lähteä paskaa tonkimaan, se alkaa vain haista...