Siis voi helvetti. Tiedättekö, että olen kelvoton äiti. Tästä ei voi edes olla erimieltä kanssani. Tajusin sen suunnilleen heti kun nousin sängystä, siis sen kuinka kelvoton olenkaan. Iski totaalisen paniikin päälle, juuri tällaisen "missä auton avaimet, nyt on pakko lähteä"! Ja syykin on selvä, se syy leikkii ufomiestä tuolla mahassa.

Olen aiemminkin sanonut, että raskaus tyhmentää naisen, tai ainakin saa tämän aivotoiminnan laskemaan suunnilleen päästäisen tasolle. Sen huomaa hyvin siitäkin, että aamulla kun tulin alas, en ehtinyt edes kahvikuppiin tarttua kun tajusin tilanteen. Herra isä sentään, jos tämä vauva päättääkin syntyä yhtälailla aikaisessa kuin pikkupoika, niin kohtahan se on jo täällä. Siis tässä ei ole edes viittäkymmentä päivää siihen. Apua!

Ja mitä minulla on vauvalle varattuna? Siis ihan rehellisesti ja totuudenmukaisesti, ressukalle ei ole edes patjaa sänkyyn. Ei vaippoja, ei vaatteita. Ei mitään muuta kuin tuttipullo, sänky ja vaunut. Ja tosiaan niin, siellä sängyssä EI ole patjaa. Millainen äiti minä oikein olen? Kamalaa. Ihan hirveää. Minulta pitäisi ehdottomasti kieltää lisääntyminen täysin, kun en osaa edes vauvalle vaatteita hankkia.

Huomaatteko? Juuri tämä olo, jossa pitäisi päättömänä sännätä keräämään puuttuvat kapineet tässä ja nyt. Nyt ei luista edes ajatus enää kunnolla. Hittolainen.