Siinä vaiheessa kun mies palasi kaupasta ei maalaaminen enää kiinnostanut. Hups. Jäin istumaan kuin tatti kalliolle, ihme sanonta muuten, ja kuuntelemaan musiikkia. Aivan kuin olisi palannut vanhan ystävän luo, Zen Cafeta, Apulantaa, Tehosekoitinta, Himiä... Vain viivakoodit aukaisee... Jep jep, kolisee. Miten tässä näin kauan onkin mennyt viime kerrasta?

Musiikilla on ollut aina suuri vaikutus elämääni. Olooni. Hyvänmielen tuojana, vitutuksen purkajana, siivouspoppina ja leivonnassa. Kaikkeen on oma musiikkinsa, taustaääneksi joka potkii lisää vauhtia. Ja koska tällä kertaa valikoima tämä, tarkoittaa se sitä, että keitän itselleni kahvit, otan hyvän (?) kirjan käteen ja vain olen. Odotan iltaa itseäni paremmassa seurassa. Moro! Menen taas.