Toisilla taas illat venyy pitkään. Murkku oli hoitamassa lapsia illalla. Mihin aikaan lie tullut kotiin, puhe oli puoli yhdestä. Varsinainen tieto asiasta välittynee korviini jahka mies herää, tämä jäi murkkua odottamaan kun itse menin kymmenen aikaan sänkyyn. Aikaiset aamut näkyy itsessä aikaisina iltoina nukkumaanmenon kanssa.

Miehen loma on tehnyt hyvää. Luultavasti meille kaikille. Onneksi sitä on vielä kolme viikkoa jäljellä, kuluu aina joutuisasti lomaviikot. Ehkä kaikista parhainta se on tehnyt miehen ja lasten väleille. Voiko sitä juuri mukavammin sanoa, hän on nauttinut lasten kanssa olosta täysin siemauksin. Ja hän on todellakin lasten kanssa ollut. Alkuviikon viettivät mökillä ja nyt kun ovat kotiutuneet, miehellä on ollut seurana pikkupoika.

Vain salilla tämä on käynyt yksin. Muutoin pikkupoika on ollut mukana kuin varjo. Joka päivä he ovat olleet jossain. Itse en ole tainnut edes antaa pikkupojalle ruokaa tänä aikana eilistä iltapalaa lukuunottamatta kertaakaan. Eilen tuli puukuorma, sielläkin pikkupoika hääri mukana isän apuna, kantoi puita vajaan. Tänään he suuntaavat rannalle. Ja niin, illalla mies sanoi minulle, ihan yhtäkkiä grillattavaa hakiessaan, että hänellä on ollut aivan sairaan mukavaa lasten kanssa.

Minun on pakko sanoa tässä kohtaa, että olen erittäin iloinen tästä kaikesta. Jos se, että isästä sukeutuu tuollainen lasten kanssa touhuaja, jos se vaati tämän ongelmaraskauden niin hyvä, olkoon niin, ja silloin olen jopa siitä iloinen, että sen ongelmaraskauden sain. Miten suuri harmi onkaan, että niin moni isä ei tajua omissa lapsissaan uinuvaa potenttiaalista seuralaista? Ei ennenkuin vaimo on saanut tarpeekseen jatkuvasta lasten kanssa olemisesta, miehen osallistumattomuudesta ja laittanut kodin kahtia.

Exä ei sitä tajunnut. Koko yhteiselämän aikana. Rehellisesti, se tuskin olisi muuttanut lopputulosta, ero olisi ollut edessä joka tapauksessa, mutta ehkä se olisi vaikeuttanut asioita. Pitäisi sanoa, että onneksi, mutta jotenkin en voi. Lapsethan siinä suurimpia häviäjiä kuitenkin olivat, isässä jota ei näkynyt kuin vilaukselta. Se onneksi sopii paremmin eron yhteyteen, onneksi erottiin. Lapset saivat isän. 2-, 4- ja 6-vuotiaat saivat isän, eikä vuottakaan liian myöhään.

Enkä nyt tarkoita tällä miestäni, vaan sitä lasten omaa isää, exää. Omat lapset muuttuivat kiinnostaviksi, joksikin joka oli tärkeämpää kuin mikään muu. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka sitten vasta eron kautta. Muuttuivat jopa niin tärkeiksi, että eroa hakiessani exä sanoi pitävänsä lapset. Kyllähän minä arvasin jo siinä että se todellakin vain heitti sen, toivoen että en uskaltaisikaan erota jos pelkäisin joutuvani lapset tälle jättämään.

Siihen se ei sitten tainnutkaan olla varautunut, että tyynen rauhallisesti, suorastaan kylmästi vastasin tälle, että selvä, sopii. Minä tiesin sen bluffin. Muuten en olisi uskaltanutkaan asiaan samoin suhtautua, mutta sen verran minä exää tunsin ja tunnen, että tiesin sen kokeilevan. Itse asiassa, tänä päivänä, nyt kun se todella on ollut lasten kanssa eron jälkeen, en voisi enää niin tehdä. Nyt se sanoisi sen tarkoittaen sitä. Mutta silloin ei. Veti sanansa nopeasti takaisin, millä hän ne hoitaisi, eihän hän oikein osannut.

Toinen millä se koetti saada minut luopumaan erosta oli koirat. Mihin ne, nehän täytyy sitten lopettaa. Ehei, otan nekin jos sinä et tahdo, mukaani. Ainoa mikä minua erossa kirpaisi oli koti. Se talo, ainoa paikka jonka olin todella tuntenut kodikseni. Jossa olin ajatellut eläväni vanhuuteen asti. Se myytiin, ja minä lähdin lasten ja koirien kanssa kaksioon asumaan. Mutta kaikesta siitä oppi jotain, jopa exä. Siitä sukeutui superisä lapsille.

Koskaan en ole joutunut riitelemään exän kanssa lapsien tapaamista sen enempää kuin elatusmaksuistakaan. Tämä sanottakoon suurena kiitoksena exälle. En oikeastaan mistään kunnolla. Jotain pieniä erimielisyyksiä on tietysti ollut, mutta ei mitään mistä voisin olla vihainen tai joka harmittaisi. Hauskaa siis, että exän veli sotkeutuu asioihin ja järjestää niitä riitoja.

Näiden ajatusten pointti oli siis se, että moni isä häviää suunnattoman määrän kokemuksia sillä, kun eivät vietä aikaa omien lastensa kanssa. Ja nimenomaan silloin kun nämä ovat pieniä. Ymmärrän täysin, että harva isä jaksaa vauvan kanssa touhuta, onhan se hieman tylsä maaperä miehelle, mutta siinä vaiheessa kun lapsi on pari- kolmevuotias, suosittelisin jokaiselle isälle viikon tutustumisjaksoa omaan lapseen, vaikkapa sitten kaksin tehdyn reissun muodossa.

Eskari, joka on viittaillut pienestä asti isälleen, ollut täysin äidin tyttö, on tämän miehen loman alun aikana saanut aivan erilaisen kontaktin isäänsä. Sen näkee ja huomaa kaikesta. Heillä on yhteisiä juttuja. Isät, te jotka painatte töitä niska limassa, järjestätte vapaa-aikanne saadaksenne siitä mahdollisimman paljon irti omien menojenne ja touhujenne muodossa, tehkää lapsillenne ja ennenkaikkea itsellenne palvelus. Järjestäkää aikaa omille lapsillenne. Takaan että saatte enemmän kuin menetätte.