Ja osa vielä täysin vaiheessa, akalle kävi vanhanaikainen, eli en kertakaikkiaan saanut aikaiseksi soittaa hoitotytön äidille vitutukselta. Vitutti tosin muukin kuin hoidettava asia, oma olo lähinnä. On niin helvetin tylsää olla sohvan kanssa naimisissa, mutta siltä tämä nyt alkaa näyttää että nämä blogipäivityksetkin täytyy kutistaa ja pikaistaa ja vaikka mitä, tai tehdä sitten seisoma-asennossa, istuminen ei saa aikaan muuta kuin kipeitä supistuksia ja kannakkeiden kramppailua eli kauaa en voi kerrallaan istuma-asennossa olla. Perkele!

Murkkuosa on siis osittain kunnossa. Murkku on hyvillä mielin, tai no hyvillä ja hyvillä ja hyvillä, niin hyvillä kuin nyt olla voi eli rauhoittunut sentään. Poikaystävän kanssa ei ole päässyt edelleenkään puhumaan, mutta poikaystävän sisko on onneksi toimittanut viestinviejän roolia eli ei olla enää pimennossakaan. Tilanne on nyt sitten kehittynyt niin, että poikaystävältä on poistettu kännykkä ja tämän lisäksi on saanut tietokonekiellon. Eli tarkoitus lienee estää kaikki yhteydenpito murkkuun ja kenties siihen isäänkin, joka oli pojan äidiltä mennyt kysymään mitä helvettiä tämä oikein meinaa, eikö tajua että poika kasvaa väkisinkin aikuiseksi tahtoi tai ei.

Lisäksi poika on eilen pakotettu äidin, isäpuolen ja pienten sisarusten kanssa johonkin juhliin jossa kuulemma menee iltaan asti, tämä siksi ettei pääse tekemään luvattomuuksia eli soittamaan, nettaamaan tai tapaamaan ketään. Just. Nyt on pakko myöntää, että vaikka kuinka murkulle selitin eilen sitä, kuinka erilailla eri vanhemmat hoitaa asioita lastensa kohdalla, ja kuinka vanhemmat kuitenkin, silloinkin kun tekevät virheitä, tekevät ne sokeassa uskossa sen suhteen että tekevät lapselle parhaiten päin, ja vaikka mitä kaunista kasvatuspsykologista paskaa, niin mieli olisi tehnyt sanoa jotain ihan muuta.

Selitin ummet ja lammet äideistä, joille ei kukaan tyttö kelpaa pojalleen, jotka ovat mustasukkaisia pojistaan, selitin ummet ja lammet vanhemmista, jotka eivät osaa irrottaa otettaan lapsistaan, jotka eivät tajua eivätkä halua päästää vähitellen irti vaan takertuvat lapsiinsa kiinni, selitin esikoisten saamasta tiukemmasta kurista monasti ja vaikka mistä, vaikka oikeasti minun olisi tehnyt mieli yhtyä murkun näkemykseen siitä, että pojan äiti on mulkku. Hyi mikä sana, minä en koskaan käyttäisi tuota, käyttäisin ennemmin kusipäätä, idioottia tai vaikka persereikää.

Murkku onneksi mietti kaikkea mitä puhuin, ja iltapäivää kohti mentäessä oli selvästi paremmalla mielellä ja ehkä jopa hieman ymmärtäväisempikin. Ainakin osa siitä tämän vahvasta käsityksestä, että pojan äidillä on jotain tätä vastaan, karisi ja tilalle astui usko siitä, että pojan äidille ei välttämättä pojan tyttöystäväksi kelpaa kukaan. Niin. Jäin oikein miettimään eilen itsekin sitä, että onko murkussa jotain minkä äiti kokee sitten huonona. Mistä minä tiedän, millaista tyttöä tämä on pojalleen ajatellut.

Murkku ei kulje mustissa, ei näytä Winterin värikartalta vaan meikkaa hillitysti, pukeutuu kauniisti, käyttäytyy kohteliaasti ja on rauhallisuuden perikuva. Tuolla ei ole lukematonta määrää koruja, hiukset on aina laitettu siististi, kuuluu ehkä ennemmin siihen "kilttien" tyttöjen kaartiin ikäisissään kuin juppeihin. Jos pojan äidillä on jotain sitä vastaan, niin silloin hän halunnee pojalleen joko sen punkkarin, hevarin tai jupin. Näin kärjistetysti.

Tai ehkä se onkin sitten murkun tausta joka ei kelpaa. Me asumme vanhassa rintamamiestalossa rauhallisella alueella. He asuvat uudelle asuinalueelle rakentamassaan "huvilassa" missä kaikki on uutta ja kaunista. Ehkä me olemme väärää kastia. En tiedä. Eikä tuo nyt pahemmin kyllä kiinnostakaan. Hullua. Ei minun kuuluisi enää tässä iässä joutua miettimään tällaisia asioita. Pakko se on silti myöntää, että pidän pojan äitiä kusipäisenä idioottina joka tuhoaa itse suhdettaan poikaansa sen minkä ehtii. Murkun tietolähteiden mukaan äiti ei luota poikaan pätkääkään. Tekisi mieli kysyä tältä, kuinka hän voi olla luottamatta tuollaiseen lapseen, tuollaiseen rauhallisuuden perikuvaan joka ei juokse kylillä, ei polta eikä kännää, vaan viettää aikansa joko isällään, kotonaan tai meillä.

Hoitelee meilläkin lapsia ihan ohimennen, kuin luonnollisena toimenpiteenä kuten näemmä monesti isoissa perheissä vanhimmat sisaruksista tekee. On kohtelias ja juttelee minunkin kanssani asiasta kuin asiasta. Todella iso harmi, jos äiti ei saa samanlaista kontaktia poikaan, kuin tämä on tänä aikana meillä ottanut sekä minuun että mieheen. Mutta mistä sekin sitten johtuu? Ehkä ihan vaan siitä, että äiti ei anna toisen kasvaa isoksi. En tiedä. Ja enempää en asiaa nyt pohdi. Tänään potkin itseni soittamaan hoitotytön äidille. Ensi viikosta en ole varma, siis siltä osin, että olenko kotona, eilinen oli vauvan suhteen erittäin huono päivä joten älkää ihmetelkö jos blogi yhtäkkiä hiljenee, olen sitten siirtynyt osaavampien ihmisten käsiin vauvan kanssa.