Niinhän siinä sitten kävi, että blogi hiljeni. Paskamainen viikonloppu sai iloisen, vaikkakin kovin ennenaikaisen käänteen pienen miehen muodossa. Jälkikäteen hiton helppo sanoa että olihan merkit ilmassa koko viikonlopun, jotenkin niitä ei vain halunnut uskoa itse. Ei tahtonut uskoa, että vauva tulee näinkin reippaasti etuajassa, ja silti, pitkäänhän me saimme tuon sisällä pysymään, ottaen huomioon kuinka vaikeaa loppuaika jo oli.

Meillä on siis pieni prinssi, tosin prinssi vahvistuu vielä keskolan tätien hellässä huomassa muutaman päivän. Tällä viikolla kotiutuminen on edessä, päivä on vielä hakusessa. Aika on kulunut tiukasti sairaalassa vauvaa hoidellen, pientä ihmettä. Valmis päältä, kesken sisältä, mutta kyllä meitä on onni potkaissut kun kaikki keskeneräisen ongelmat on olleet helpoimmasta päästä eli keltaisuutta, väsymystä ja painon nousuun pukkaamista. Nyt on suunta vihdoinkin ollut painossa kaksi päivää ylöspäin, aika rytinällä sitä alas tultiinkin liki viikon ajan.

Pienimmillään mies painoi 1750 eli liki 250 vähemmän kuin syntymähetkellään. Olen onnellinen. Mies on onnellinen. Lapset ovat ihastuksesta mykkiä. Vauvan kuvia pyörii pitkin taloa, kaikki odottavat pientä ihmettä kotiin. Niin, se onni, ette usko kuinka moneen kertaan olen nyt miestä kiittänyt siitä, kuinka tuo viimeisen kahden-kolmen viikon touhuillaan osti lisää aikaa vauvalle olla siellä missä pitikin. Mitä luultavimmin niillä viimeisillä viikoilla tälle ostettiin täysin hengittämiselle valmiit keuhkot, kertaakaan ei ole lisähappea jouduttu antamaan.

Ja se äidinvaisto. Miten se toimiikin aina niin tiukasti, niin virheettömästi. Äidit ovat kummia kapistuksia, vauvan synnytys käynnistyi samalla hetkellä kun olin soittanut sairaalaan ja kysynyt kortisonipiikkien tarpeellisuudesta. Langan toisessa päässä kätilö sanoi, ettei niitä enää anneta kun 34 viikkoa on saatu juuri täyteen. Vauva saa tulla jos on tullakseen. Samalla hetkellä kun puhelimen laskin kädestäni, synnytys käynnistyi.

Palaan taas astialle kunhan ehdin, nyt on pakko olla äiti hetken aikaa, miehen sairasloma loppui ja "varaäiti" on siis leipätyönsä ääressä. Poistun herättelemään kouluun lähtijöitä.