Sen minä taidan suorittaa tässä odotuksen lomassa. Ensinnäkin, mikähän siinäkin on, että heti kun saa silmät auki, sitä on jostain huolissaan. Eikä edes mistään kunnon syystä, siis että olisi oikeasti syytä olla huolissaan, sitä vain on automaattisesti. Ja sen verran onnettomia ne huolestumisen aiheet on, että monesti koko huolestumisen aihe ehtii katoamaan mielestä jo siihen mennessä kun kahvikupin ehtii käteensä saamaan. Olin näet kovin kovin huolissani taas jostain kun puin, mutta nyt en muista sitä enää. Jollain tavalla sekin liittyi lapsiin. Kai. Muistaakseni.

Ja se vitutus taas. Siis sanokaa nyt joku viisaampi, onko minulla aihetta olla vittuuntunut? Vai olenko kiusallani vittuuntunut? Vitutuksen aiheuttaa mies, yllätys. Mikäpä muukaan. Kas kun tuo on ollut tämän viikon siinä samaisessa mahataudissa jossa itse kärvistelin aiemmin. Eli tässä hullussa versiossa, joka kestää monta päivää, tosin vain huonon olon ja vetämättömyyden osalta. Itsekin olin kipeä kipeä yhden yön ja päivän, kuvotus ja väsymys jatkui kuitenkin pari kolme päivää senkin jälkeen.

Mieheen tauti iski tiistaina. Ja kaikkihan tietää että kun mies on kipeä, niin koko maailma on kipeä. Mikään ei ole kipeämpi kuin mies. Tämän lisäksi, että tauti iski mieheen, minuun iski se hiton pesänrakennusvietti. Eli olen nyt pari päivää tehnyt miehen ja lasten ylläpitosiivouksen korvaavia suursiivon kaltaisia toimenpiteitä. Mies on ollut sitkeästi töissä, lupasipa vielä mennä viikonlopuksi ylitöihinkin. Joten miehen logiikan mukaan, sairaslomalle ei voi jäädä.

No eipä tietenkään. Siitä päästäänkin vitutus osaan. Minua sitten vituttaa suoraan sanottuna, että nyt kun itse täällä olen touhunnut apinanraivolla ja koko sillä kapasiteetilla millä pystyn hommia tällä hetkellä tekemään, mies on maannut kuin kuollut kala kuivalla maalla kaiken työn ulkopuolisen ajan. Okei, olen järkeillyt sen niin, että hyvä että lepää edes sen työn ulkopuolisen ajan, ettei elimistö ylirasittuisi ihan täysin, mutta eilen meni kuppi nurin. Se helvetin orangi lähti salille. Illalla. Helvetti soikoon. Yhtenä ainoana iltana tällä viikolla se ei ole tikkua ristiin laittanut sen enempää kodin kuin lastenkaan eteen kun on ollut niin kamala olo ja veto pois.

Mistä vitusta se veto iski päälle eilen pariksi tunniksi? Siksi aikaa, että salilla hillui? Siis helvetti soikoon, tekisi mieli potkia sen ahteri kirjavaksi. Likeltä piti etten sille illalla kivahtanut tästä asiasta, että on se sitten saatana kumma, että heti kun minä alan jotain täällä tekemään vaikkakin puoliteholla fysiikan rajoittaessa, niin sillä siunaamalla sekunnilla kaikki muut lopettaa tekemisen täysin. Perkeleen perkele. Ja nyt siltä tuli sitten taas töistä viesti, kuinka kamalan paha olo on ja kuinka on kylmäkin. Kärsi perkele. Nih! Ittepä lähit, niin.