Koska minua tympii ja huolella, sain idean. Se pamahti otsaluuhun kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kas, kuinka ollakaan muistin miehen kantaneen vintille avaamattoman 20 litraisen maalipöntön. Valkoista sisämaalia siis. Koska valkoinen antaa tilantuntua, vaikkakin tuo on muilta osin maailman ankein ja tylsin väri seinissä, päädyin kuitenkin siihen ratkaisuun että kunhan mies palaa kauppareissusta, painelen itse rautakauppaan hakemaan pitkävartisen telan.

Jospa kävisi niin hyvin, että maalaaminen ei ärsyttäisi vaavin kotoa eli maalia yläkerran rapputasanteen kattoon. Ongelmaksi muodostuu tosin rappujen päällikatto joka killuu komeasti kahden ja puolen-kolmen metrin korkeudessa ja tämän ongelman toivon ratkeavan pitkävartisella telalla. Edelleen silti herättää ajatuksia se, kuinka saan katon maalattua koska sehän on tietystikin vanhaa kunnon 50-lukulaista rimapaneelia... Ne kolot, ne kolot!

Ainakin seinien osalta jouduin käyttämään aiemmin sutia joten hieman minussa asuu nyt epäilevä aatu sisällä, mutta vielä en kirvestä kiveen nakkaa. Lähden siis tutkimaan, rautakaupan ihmeellistä telamaailmaa.