Monen viikon ajan jatkuneen lyhyiden öiden seuraus eli totaalinen väsymys. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Maksaisin vaikka maltaita jos nyt saisin, voisin ja pystyisin menemään nukkumaan. Silmät lupsuu, tuntuu että ei jaksa edes hengittää kunnolla. Antakaa sänky, tarjotkaa vuode! Väsyttää, unettaa ja nukuttaa. Oikeastaan ajatukset kiertää kehää, eli sänky ja nukkumatti vilisee vuoroin päässä.

Vähemmästäkin iskee vitutuksen päälle. Nukkumaan kun on turha edes haaveilla menevänsä, ehei, ei ennen neljää ainakaan. Silloin serkkupoika haetaan, siihen asti on pakko jaksaa pystyasennossa, halusi tahi ei. Ja koska minä olen minä, niin minun pähkinässäni asia vääntyy niin, että EI ole järkeä mennä nukkumaan enää neljältä. Neljältä jos menee nukkumaan, siirtää vain unensaantia illalla tunnilla parilla eteenpäin. Nukkuisiko sitä sitten aamulla viittä pitempään?

Kokemus kertoo, että ei. Toisaalta, ihmeitähän tapahtuu välillä. Joillekin ainakin. Tästä tulee pitkän odotuksen yksi pisimpiä päiviä, sanokaa minun sanoneen...

Huomasin muuten mielenkiintoisen jutun eräässä blogissa jota aina aamulla lueskelen. Bloginpitäjä on muuttamassa blogin salasanalliseksi, ja totesikin odottavansa kuin kuuta nousevaa päivää jolloin salasana astuu voimaan. Kas, silloin ei enää sosiaalitätöset, joiden kommentit oli jonkin toisen blogin kommenttilootasta osunut tämän silmiin, pääse kertomaan siitä, miten täydellisessä maailmassa täydellinen äiti hoitaisi lapsensa, kotinsa ja perheensä asioita.

Minusta tämän bloginpitäjän näkemys oli toisaalta aika fiksu. Hän kun oli päätynyt siihen, että vasta sen salasanan jälkeen hän uskaltautuu kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan blogissaan, nyt hän pitää sen, ainakin omien sanojensa mukaan, hieman yleismukavana tai vastaavana, en tarkkaa sanamuotoa muista. No, minun blogini ei ole salasanallinen, eikä siksi muuttunekaan, varmaksi ei tietysti voi sanoa, mutta niitä ajatuksia, niitä minä täällä tuuletan. Muuten kippaisin koko paskan miehen ja lasten niskaan kiukkuna ja kiroiluna, pahana tuulena ja vittuunnuksena.

Jos joku sosiaalitantta tahtoo kertoa minulle, kuinka väärin ajattelen tai toimin tai ihan mitä vain paskaa, niin siitä vaan minun puolestani. Kenenkään ei ole pakko lukea toisen elämästä jos se ärsyttää, eikö? Tosin, minulla on suosikeissani yksi blogi, jota luen vain siksi, että minua ärsyttää kirjoittajan tapa käsitellä asioita puhumattakaan tämän kirjoituksista ja elämännäkemyksestä, ärsyttää niin paljon että voisin välillä kirkua sitä luettuani. Valitan, kyynikko minussa, se vittumainen kylmä akka, ei käsitä, miten joku voi kuvitella että maailman kuuluisi kohdella häntä silkkihanskoin, että kaiken pitäisi sujua niinkuin hän tahtoo ja auta armias, jos joku ei ole hänen kanssaan samaa mieltä, niin hän kokee joutuneensa suunnilleen salaliiton, juonittelun ja yhteiskunnan pahansuopaisuuden uhriksi.

Tässä lienee kyseessä jokin minun salainen (ja pah, juurihan julistin sen blogissani) perverssioni. Vai olisiko vain niin, että kyseessä on pahemman luokan tirkistelyn halu? Sosiaalipornoa parhaimmillaan? Tämän väsymyksen keskeltä en nyt osaa tarkkaan sanoa, mutta ainakin yhdessä asiassa kyseinen blogi on hyvä. Se muistuttaa minua siitä, kuinka ihan oikeasti, maailmassa on niitäkin ihmisiä joille katastrofiksi riittää kärjistetysti sanottuna, katkennut kynsi. Varoittava esimerkki siitä, millaiseksi en halua koskaan muuttua.

Kyllä aikuisen ihmisen kuuluu pärjätä ,etenkin lapsia tehtyään, ilman että joka asiaan täytyy huutaa äitiä tai isää apuun. Ja tämä blogin pitäjä kuuluu juuri heihin, avunhuutajiin. Kuten myös niihin, jotka pitävät blogia kerätäkseen kommenttilootan täyteen joko tsemppaavia, kehuvia tai myötätuntoisia kommentteja. Ja pah, jos blogia ryhtyy pitämään, niin silloin on syytä kestää se, että kritiikkiä tulee. Sitäkin kritiikkiä joka saa vitutuksen pulpahtelemaan. Jos ei sitä kestä, on parempi kirjoittaa ne ajatuksensa sinne siniseen ruutuvihkoon tai tietokoneen kovalevylle, ei blogiin.

No, jopa riehaannuin. Väsyneenä minusta tulee kärtty, kuten huomaatte. Kärtty ja kurttu vanha akka. Jatkakaa, niin minäkin. Löysin hyllystä murkun teini-ikäisille suunnatun kirjan "Nottingham kesällä kello 6" joten jatkan teinihapatuksen lukemista.

Ps. teinihapatus on hauskaa vaihtelua.