Eikä hajuakaan miksi. Kai se vain oli sitten niin tarpeeseen, oman pään ulkoiluttaminen vaikka sitten vain kaupan tungoksessa. Ja mitäpä ostin. Elukoille ruokaa. Lapsille jäätelöä, pillimehuja ja banaaneja. Kahdelle pienimmälle mammuttimarkkinoiden alennusrekistä kahdeksan eken ulkohousut. Ja nyt puhkun tyytyväisyyttä. Toistaiseksi ainakin. Banaaneja aion kyllä muuten itsekin verottaa...

Kaikki, ainakin lähes, mitä suuhun pistän, aiheuttaa järkyttävän närästyksen. Kummallista, kahvi ei kunhan en sitä kymmentä kuppia enempää juo. Hassua, nykysuositus rajoittaa odotusaikaisen kahvin käytön kahteen kuppiin! Miten ihmeessä me kolmikymppiset, puhumattakaan meitä vanhemmista ihmisistä, ovat koskaan suht terveinä tähän maailmaan syntyneet? Ja miten ihmeessä minäkin olen onnistunut saamaan terveitä lapsia? Kun olen sitä kahvia juonut kaikissa odotuksissa parin pannun päivätahtia.

Ja ajatelkaapa tätä. Esikoista odottaessani söin maksalaatikkoa ja maksamakkaraa, itse asiassa maksamakkara oli intohimoni! Tuolloin ei näitä oltu vielä millään tavalla rajoitettu odottajilta. Ja kappas, esikoinen on terve ihminen... Onko jokin mennyt odotuksessani vikaan? Mummoni kiskoi odotusaikana hota-pulveria päänsärkyyn, ja kappas, äidin puolella ainoa kehitysvammainen sairas ihminen on serkkupoikani joka jumittui äitinsä, mummun tyttären, synnytysteihin. Kätilön munaksi ne sitä kutsuvat. Siis serkkua.

On se. Riskejä löytyy. Koko odotusajaksi. Loppujen lopuksi, olisiko järkevintä juoda vain suoraan lehmän tissistä maitoa, leipoa itse leipänsä ja syödä vain nitä rehuja joita saa itse kasvatettua? Kun tuntuu että kaikki normaali muuttuu yksi kerrallaan vaaralliseksi odottajalle. Jopa se kahvi. Ja tee. Näin ollen myös coca-cola koska siinäkin sitä kofeiinia on. Juu. Umpioitukaamme, kaikki odottajat.