Ja kärttyistä mieltä, sitä tämä on. Eilen oli niin mukava aamupäivä pikku pojan kanssa. Ei mitään ihmeellistä, kaupassa käytiin ja hampurilaisilla, kaksin höpötettiin koko aamupäivä. Iltapäivällä sitten olin jo intoa piukassa siitä, kuinka tänään voisin mennä vaikkapa ihan yksin, tai vaihtoehtoisesti pitää eskarin kotona ja mennä tämän kanssa vastaavalle reissulle kaksin mutta kun hermo menee se menee. Muut huomanneet vastaavia piirteitä itsessään?

Ja siihenhän ei tarvita ihmeitä, siihen että hermo menee. Yksinkertaisesti kävi näin. Koska mies on minulle moneen kertaan nyt vihjannut, että voisin siivota myös meidän huoneemme, joka sisältää myös eskarin huoneen ja kaikki tämän lelut, ja aivan yhtä monta kertaa olen miehelle sanonut, että tuo on ainoa hänen vastuualueensa tässä talossa, päätti tämä illansuussa peliä odotellessaan alkaa siivoamaan. Eskarihan siivoaa itse oman huoneensa, ja hyvin siivoaakin, ongelma on lähinnä pikku poika, joka kiikuttaa omia tavaroitaan meidän huoneemme puolelle aina kun paikan saa.

Eipä aikaakaan, alkoi kuulumaan räminää. Ja kolinaa. Paukahteluja. Ryminää. Miehellä pinna kireellä siis ja tavarat saivat kyytiä, mutta koska tiedän että ärsyttävintä mitä voin kyseisessä tilanteessa tehdä, on se, että menen sanomaa tälle ihan mitä vaan, pysyin viisaasti poissa ja odotin mitä tuleman pitää. Jonkin aikaa räminä jatkui, sitten mies syöksyi tuulispäänä vetämään kengät ja takin päälleen ja lähti teinin skootterilla ajelemaan. Okei, ei siivousta siis tänään, parempi niin jos hermot noin kireällä, ajattelin. Katsomaan en viitsinyt mennä.

Illalla eskari lähti nukkumaan. Lähti ja palasi samantien. "Äiti mä oon kyllä siivonnut huoneeni, mää en oo sitä kamalaa tavaraläjää siihen sängyn eteen kasannut, mää oon kyllä siivonnut kaikki paikoilleen ja nyt mää en mahdu edes sänkyyn kävelemään"... Arvasin heti, kuka oli kasan tehnyt. Kiukkua hautoen menin katsomaan ja kyllä, kaikki tavarat, siis ne pikku pojan kuskaamat, oli heitelty prinsessan huoneen puolelle kasaan tämän sängyn viereen. Ja mitä tekee nainen, joka ei ihan kamalan paljon tällä hetkellä tarvitse suuttuakseen? Tekee tilaa että eskari pääsee sänkyynsä ja mutisee tietävänsä sotkijan.

Pakkohan se oli sanoa kun olohuoneeseen palasin, miehelle joka makasi sohvalla kiekkomatsia tuijottaen... "Selvä, siis paitsi että mun hommiin kuuluu alakerran, kuistin, saunan ja pihan siivous, puhumattakaan pyykeistä, ruoanlaitosta ja kaikesta muusta mitä täällä pitää tehdä, niin ilmeisesti myös yläkerta on siirtynyt mulle...Oliko vielä muuta mitä toivot mun tekevän, huominen vapaapäivä menee iloisesti siivoten". Ei se siihen mitään sanonut. Kai sitäkin hieman nolotti.

Koska asiasta ei ole keskusteltu sen koommin, mies meni ajoissa nukkumaan eikä puhua pukahtanut sängyssäkään, ei edes aamuiseen tekstiviestiin siivouspäivästä vastannut muulla tavalla kuin tuumaamalla nukkuneensa ainakin hyvin, siivoan tänään yläkerran. Ja koska vitutuskäyrä on joka tapauksessa katossa, laitoinpa tuolle vielä viestin, jossa toivoin tämän jättävän äitienpäivälahjat kauppaan, koska niille rahoille on nyt parempaakin käyttöä ihan pihajuttujen ja mattopesulan muodossa.

Vittumaisena persoonana lisäsin vielä viestiin... Kannattais varmaan ostaa tosta normaalia isommasta tilistä myös se kahvinkeitin sille siskolles, meillä ei ole ylimäärästä rahaa silloin kun sen synttärit on.

Olen siis superhyperhelvetillisen pahalla päällä. Nyt poistun. Painun viemään pojan luokkaretkibussille ja alan päivän töihin.

Ps. hyvää auringonpaistetta kaikille, tästäkin huolimatta!