Se varmaan olen. Kireä pipo ja vähän leluja. Päivän ärtymyssatsi on taas täynnä, juttelin väärän ihmisen kanssa ja voi elämän käsi. Jokainen lienee muistaa kun sai ensimmäisen lapsensa? Siis niistä jotka niitä lapsia on tehnyt. Jokainen varmaan muistaa myös sen, siis niistä jotka päättivät niitä lapsia tehdä useamman kuin sen yhden, miltä tuntui olla toiseen kertaan raskaana ja jännittää/odottaa uutta synnytystä? Niin. Itsehän jokainen sen päätöksen tekee, hankkiiko niitä lapsia sen yhden, vai enemmän, älkääkä nyt sitten ymmärtäkö väärin, tiedän kuinka julma maailma voikaan olla ja on myös paljon ihmisiä jotka päätöksistään huolimatta ei saa edes sitä ensimmäistä.

No joka tapauksessa, te jotka halusitte lapsia enemmän kuin sen yhden, vielä sen ensimmäisen syntymänkin jälkeen, koitteko te toisessa raskaudessa suurta vastenmielisyyttä/inhoa/vihaa uutta synnytystä kohtaan? Siis niin rankkaa, että se sai teidät kiukkuamaan kuin pikkulapsen, polkemaan jalkaa maahan tyyliin, EN TASAN SYNNYTÄ... Vaatimaan leikkausta, koska pelottaa? Ja nyt ei taaskaan vedetä niitä herneitä nokkaan, tarkoitan nyt tällä pelolla sitä pelkoa jota jokainen tuntee synnytystä kohtaan odotusaikana, en sitä pelkoa joka aivan oikeasti lamauttaa alleen ja saa käsittääkseni joillakin, jotka oikeasti tarvitsevat mielestäni sen leikkauksen, suunnilleen paniikin päälle.

Ei, tarkoitan lähinnä sitä pelkoa joka jokaisella odottajalla omalla tyylillään on, eli onkohan se pahempi kuin edellinen, miksi minä TAAS laitoin pääni tähän rakoon, tajuaakohan se kätilö että TAHDON kivunlievitystä eli näitä normaaleja pelkoja ja asioita jotka aiheuttaa sitä jännitystä tapahtumaa kohtaan. Itselläni on edessä kuudes kerta kun TAAS tungin pääni siihen rakoon jossa ei vaihtoehtoja ole. Pakkohan sen tenavan on sieltä pihalle tulla, mutta tällä kertaa myönnän ihan rehellisesti että pelottaa eri tavalla kuin aiemmin. Kiitos siitä kuulunee pikkupojan syntymälle. Siitäkään huolimatta, että pelottaa eri tavalla, en vaadi enkä missään nimessä halua leikkausta. En, vaikka se olisi omalla tavallaan helpompi kun ei tarvitsisi kestää sitä kipua ennen syntymää, ja ennenkaikkea, ei tarvitsisi PELÄTÄ että jotain meneekin pahasti vikaan.

Joten hain ärsytysannoksen. Juttelin erään henkilön kanssa joka myös odottaa lasta, ja joka on myös leikattu edellisen lapsen kohdalla ja joka on syntynyt kultalusikka suussa ja jonka käsitys elämästä on se, että jos on vaikeaa niin soitetaan äiti tai isi tai joku paikalle siirtämään vaikeat jutut pois. Nyt tämä ihminen on päätynyt siihen, että tahtoo leikkauksen. EHDOTTOMASTI. Siis ei vaihtoehtoja. Pelottaa niin kamalasti synnytys, kun esikoinen jouduttiin leikkaamaan koska ei se kääntynyt oikein päin. Eli häntä pelottaa asia jota ei ole kokenut. Ja tällä perusteella hän oli vaatinut leikkausta loppujen lopuksi pelkopolilla. Ja kun ei sitä saanut, niin tiedättekö mitä. Hän EI halua synnyttää ollenkaan. Hermot meni, koko vauva ei kiinnosta, koko raskaus ei kiinnosta ja koko synnytys varsinkaan ei kiinnosta.

Kypsä tapa suhtautua asiaan jo valmiiksi äidillä... Sillä tämä ihminen tekee juuri sen sillä pikkulapsi asenteella, polkee jalkaa maahan ja haukkuu kätilöt, neuvolan ja pelkopolin kun ei saanut tahtoaan läpi. Nyt suljen puhelimen. Ihan vaan varalta, jos vaikka päättää soittaa ja kysyä vielä uudestaan minun mielipidettäni. Toista kertaa EN lähde puhumaan sovittelevaan sävyyn tästä asiasta hänen kanssaan. Seuraavaksi sanon jo pahasti. Ja muistutan siitä että KUKAAN EI OLE PAKOTTANUT HALUAMAAN ENEMPÄÄ LAPSIA!!!