2019-09-27T17:03:55+03:00 Blog Integration Feed Generator https://irkku72.vuodatus.net/ irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Minä olen aina arvottanut lapset ja kodin korkeimmalle elämässäni. Raha on lähinnä välttämätön paha, jota on pakko olla mutta kunhan on katto pään päällä, laskut maksettuna ja ruokaa pöydässä, on sitä rahaa riittävästi. Minä en kaipaa muhkeaa pankkitiliä, en varallisuutta enkä huoletonta elämäntyyliä, jossa rahaa on laittaa mihin mieli tekee. En väitä, etteikö joskus olisi mukava mennä kauppaan, ostaa vain sen kummemmin miettimättä jotain kalliimpaa, mutta ei se silti ole se mihin elämässäni pyrin. Kunhan minulla on lapsilleni siistit vaatteet, kunnon harrastusvälineet ja mahdollisuus antaa näille aikaa, olen onnellinen.

Olen mielestäni tehnyt loistavan uran, kun olen kuusitoista vuotta huolehtinut omista lapsistani. Ollut heille täysipäiväinen äiti, ollut paikalla kun he ovat palanneet koulusta, laitellut aamuisin aamupalat, huolehtinut ruoat pöytään ja vaatteet päälle. Valvonut kun he ovat sairastaneet, valvonut kun he ovat olleet myöhempään diskossa, kaverilla tai kylillä. Ollut läsnä. Kuten olen edelleenkin. Olen ÄITI, en ole koskaan mitään muuta halunnut ollakaan. Tiedän, monen mielestä uravalintani ei ole edes uravalinta vaan laiskuutta, saamattomuutta. Haluttomuutta työelämään. Ja silti katson usein tekeväni kovempia työpäiviä kuin mieheni. Minun työpäiväni kun ei kulje kellon kanssa, ei siinä ole loppua sen enempää kuin alkuakaan.

Välillä väsyn. Aivan samoin kuin mieskin. Välillä rutiinit käy hermoille. Joka-aamuiset herättelyt, jokailtaiset puuronkeitot, pyykinpesut, siivoukset, tappelupukareiden erottelut. Ja kuitenkin teen ne kaikki mieluummin kuin mitään muuta elämässäni. Ei meillä rahalla juhlita, ei sitä ole heiteltäväksi olan yli, mutta on sitä kuitenkin sen verran, että voin tilata lapselle parturin miettimättä millä sen maksan tai ostaa toiselle lenkkarit ilman pelkoa rahattomuudesta.

Eilen olin väsynyt. Illalla. Hyvin hyvin väsynyt. Väsynyt siihen, että viimeinen kaksi viikkoa meillä on sairastettu pääasiassa pienimmän toimesta mutta osin myös isompien ja itseni osalta. Väsynyt siihen, että rutiineissa ei ole ollut mitään taukoa pikaista yksin postissa piipahtamista lukuunottamatta. Väsynyt siihen, että iltaisin talossa on vallinnut enemmänkin sirkusmeininki kuin leppoisa unille valmistautuva tunnelma. Väsynyt siihen, että mies on tuijottanut telkkaria, hoitanut itseään ja touhunnut omiaan sen ajan kun ei ole ollut töissä.

Mies harrastaa. On harrastanut koko meidän yhdessäoloaikamme, ja vaikka siitä toisinaan olenkin rutissut kuinka itse olen aina lasten kanssa ilman mitään sen kummempia omia aikoja, olen silti pääasiassa mielelläni aina lasten kanssa. En minä kaipaa harrastuksia enkä sitä omaakaan aikaa, mutta silti välillä jaloissa kitisevä lapsi yhdistettynä hellalla porisevaan iltapuuroon ja sohvalla makaavaan mieheen saa vitutuksen nousemaan pintaan. Helvetti soikoon!

Eilen illalla kiehahti. Osin väärinkäsitystä, osin väsymystä, osin vitutusta. Mies, joka saa aina jonkun ihmeellisen hätäpaniikkikohtauksen jos rahat on vähissä, tutki netissä hallituksen uutta budjettiesitystä. Kysellen mitä kyseisistä rahoista, joita ollaan nostamassa, minä saan. Enkö muka saa äitiyspäivärahaa. No en, kotihoidontukeahan minä saan. Ja miten muka minulta viedään niin paljon veroa. Kela vie kaikilta, joku suht uusi pykälä. Mitä minä sitten saan kun en saa enää kotihoidontukea, jos en töihin mene. En saa mitään. Työkkärikorvausta? En saa mitään, en ole ollut vuoden se ja se jälkeen vieraalla töissä joten en, en ole oikeutettu kuin toimeentulotukeen.

Risoo se minuakin, että neljän vuoden uraa yksityisyrittäjänä ei lasketa työksi, ei vaikka kuinka siitä palkan sainkin koko ajan. Mies alkoi laskea, miettiä, murehtia. Juuri sillä minun hermojani kiristävällä tavalla, harkiten mistä minä saisin samalla hetkellä töitä kun pienin täyttää kolme. Kun millä me elämme jos minä en saa mitään mistään. Sillä lähes samalla kuin tähänkin asti, ei se parin sadan euron pudotus paljon vaikuta. Jätetään ostamatta parin sadan euron rullaluistimet miehelle, tai satasen takki, ei tuhlata.

Väsyneenä, kitisevä lapsi sääressä roikkuen nainen ei ole parhaimmillaan eikä kärsivällisimmillään. En lopulta edes kuunnellut kunnolla miehen puheita, sain vain kilarit. Ja perkele, raahataan lapset hoitoon, helvetti, kai minäkin jostain töitä saan, jos en muuta niin paskanluontia, kunhan siitä sitten maksetaan sitä rahaa. Mutta se on sitten samalla hetkellä kun minä sinne töihin menen, nämä kotihommatkin uusjaossa. Loppuu se helvetin harrastaminen ja sohvalla makoilu, aivan vitun turha kuvitella että minä hoidan yksin lapset ja kodin. Perkele!

Tiedän, ei mies tarkoittanut että minä tässä ja nyt sinne töihin menen, mutta ei tuo tunnu tajuavan sitäkään, että sillä hetkellä kun minä töihin menen, ei hänellä ole enää aikaa maata sohvalla lokoisasti tai rullaluistella auringossa. Ei hänellä ole sen jälkeen sitä oikeutta, että kun hän tulee töistä aamuvuoron jälkeen, hän menee nukkumaan päiväunet. Ehei, siinä vaiheessa hän on yhtä paljon lapsista ja kodista hoitovastuussa kuin minäkin. Perkele.


]]>

2008-08-29T06:09:00+03:00 2019-09-27T16:54:50+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/08/vasymyksesta-vitutukseen irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Minä en ole tehnyt heistä kenellekään mitään. Minä en ole syypää siihen, että anopilla on paha olo, en ole syypää siihen, että hänen kaksi tytärtään elävät minun silmissäni omituista elämää enkä todellakaan ole kenenkään sylkykuppi sen enempää kuin taloudellinen avustustoimisto. Emme mekään sylje heidän niskaansa, emme oleta, että he tukevat meitä, emme lainaa rahaa tai toivo kalliita lahjoja.

Minä otin aikanaan mieheni vapaasta tahdostani ja mieheni otti minut. Me otimme toisemme. Minä en ottanut kieroutunutta ja lusmuilevaa akkalaumaa elämänkumppanikseni. Ei minun ole pakko heidän kanssaan deitata tai olla ystävä. Hullua, yksi miehen siskoista on erilainen. Onko hän edes heidän sukulaisensa? Hullua, se toinenkin sisko jonka elämäntavat on ehkä hieman kyseenalaisia, on silti mukava, ajattelevainen ja ystävällinen. Miten kolme siskoa voi olla niin erilaisia keskenään?

Ja koska minä olen niin kurkkuani myöten täynnä koko porukkaa, olen myös ilkeä ja vahingoniloinen. Ei, en kenellekään suoraan päin kasvoja, edelleenkään minun omatuntoni ei anna myöten siinä, että tarkoituksella ketään loukkaisin, mutta selän takana. Odotan sitä päivää kun se kuva mitä yksi heistä nyt antaa, murenee. Haluan kuulla ne ihmeelliset selitykset siitä miksi niin kävi.

On minulla kysymyskin. Jos joku osaisi vastata. Onko todellakin työttömyyskorvauskäytäntö muuttunut niin paljon, että jos olet kuukauden aikana kaksi päivää töissä tehden sijaisuutta, et saa koko kuukaudelta muuta kuin sen kahden päivän palkan? Mielenkiintoista.
]]>

2008-08-27T06:43:00+03:00 2019-09-27T16:54:53+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/08/kiukun-voimin irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Olimme viikonloppuna viihteellä, paikallisessa. Lähdimme hetken mielijohteesta, minä ja mies, ja tottakai päädyimme paikkaan jossa tiesimme koko miehen lähisuvun olevan iltaa viettämässä. Siskot, äiti ja serkkupoika. Toinen sisko samoin kuin anoppi oli aika vauhdissa ja ottaneet pohjia reippaammanlaisesti. Meno oli paitsi vauhdikasta, myös horjuvaa kummallakin.

Omat pohjat oli yksi siideri, joten käytännössä sama kuin olisi selvinpäin baariin mennyt. Anoppi roikkui miehen kaulassa, tunki tiukalla tyylillä meidän väliimme istumaan pöydässä, tuuppi minua tasaiseen tahtiin sivummalle. Silmissä halveksuva ja omahyväinen katse, aivan kuin halusi viestiä minulle että kyseessä on HÄNEN omansa, ei minun. Siinäkö se meidän suhteen isoin ongelma onkin, minä olen vienyt häneltä lapsen. Ilmeisesti.

Olen kerran aiemmin ollut anopin kanssa samassa seurueessa niin että tämä on ollut vastaavassa kunnossa. Tuolloin anoppi hyökkäsi sanoilla kimppuun yhtäkkiä, ilman että osasin edes hämmästykseltäni sanoa mitään. Todeten, kuinka hän ei ymmärrä miten mies on minut huolinut. Kun eihän sinulla ole edes rintoja. Niin, selvennöksen vuoksi, minulla on anoppin D-kuppiin verrattuna pelkät A-kupin nypyt. Toisaalta, hoikalla puolitoistametrisellä ne taitaa olla vartaloon suhteutettuna oikeaa kokoa.

Tuolloin minä loukkaannuin, nieleskelin, annoin koko asian kuitenkin mennä lopulta kännin piikkiin. Kun anoppi vain oli niin humalassa, mahtoiko itsekään tajuta mitä puhui. Taisi tuo tajuta. Ehkä hänen todelliset tuntemuksensa minua kohtaan pääsee pinnalle kun hän on riittävän humalassa. Selvinpäin hän pystyy peittämään ne. Näinköhän olisi. En tiedä, mutta muutakaan selitystä en keksi.

Minä olen vienyt hänen poikansa, en väitä. Mutta eikö se ole vääjäämätöntä lapsen kasvettua aikuiseksi. Että tämä lähtee, muuttuu pojasta mieheksi ja isäksi. Onneksi se hänen poikansa on fiksu ihminen. Me poistuimme parin oluen jälkeen. Siirryimme toiseen kuppilaan juomaan vielä yhdet oluet, aivan kaksin, höpöttämään ja nauramaan. Meillä oli varsin mukava loppuilta. Kuten meillä tuppaa aina olemaan kun kaksin vietämme vapaata.
]]>

2008-08-25T10:21:00+03:00 2019-09-27T16:54:55+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/08/ei-nama-mutkat-oikene-millaan irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Mitä sitten, että sinun ystäväsi on kuolemassa, mitä sitten, että sinua surettaa kuinka hänen rakkaansa sen kestävät, mitä sitten, että sinuunkin sattuu. Minulla on juuri nyt kiire tapaamaan lapsenlapsiani, viemään tytärtä kauppaan, pesemään parvekelasit loppuun. Ei, ei puhuta näistä, vaihdetaan johonkin mukavampaan aiheeseen, vaikkapa siihen millaisen topin ostin ja kuinka mukava se myyjä siinä liikkeessä on.

Ei, en tarkoittanut, että huomaat miten tyttäreni käyttäytyy exäänsä kohtaan, haluan vain sinun olevan samaa mieltä kanssani siinä, että exä on idiootti, tyhmä ja itsekäs ihminen. Vaihdetaan aihetta, kerroinko jo että tapasin vanhan tuttuni joka totesi etten ole muuttunut vuosien mittaan ollenkaan. Että ei uskoisi minun ikinä olevan mummo.

Vai haluaisitte te elokuviin, en kyllä voi tuolloin auttaa kun itselläni on saunailta "tyttöjen" kanssa ja lupasin sinne mennä. Kyllä minä muistan kuinka itseänikin harmitti monesti kun lapset oli pienempiä ja joutui niiden vuoksi menoja jättää menemättä, sitä olisi vain pitänyt ajatella ennen kuin niitä lapsia teki. Ettekö te muuten juuri puoli vuotta sitten olleet kaksin saunassa illalla?

Olet menossa lääkäriin lapsen kanssa silloin, mihin muut pienemmät ajattelit? Et sitten voinut kysyä minua, kyllähän minäkin niitä hoitaisin ihan mielelläni. Minua loukkaa kun kysyt ennemmin muita, minähän olen niiden mummo. Ei, en silti ehdi nyt pariin kuukauteen käymään ja voi kuinka minua harmittaa kun pienimmäinen ujostelee minua. Kyllä sinun pitäisi käydä useammin lasten kanssa meillä. Tosin minulle ei käy oikeastaan koskaan, paitsi silloin kun itselläsi on jotain muuta sovittuna tai kotona kiire lasten kanssa.

Lapsenlapset on parasta mitä minulla on, ja minulla on pitkään ollut sellainen vauvanpaijausolo. No kuinka se nyt jo vuoden täyttää se vauva, enhän minä ole nähnyt sitä edes kymmentä kertaa tänä aikana. Kylläpä aika menee nopeasti.
]]>

2008-08-07T08:28:00+03:00 2019-09-27T16:54:57+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/08/annoin-pikkusormen irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Niin. Keväällä päätin, että otan etäisyyttä. Pidän välimatkaa tarkoituksella, en tuputa itseäni enkä lapsiani, koetan olla kuin hanhi jonka selästä vesi valuu. Tämän päätöksen tein tietoisesti, vaikka arvasin, että se tulee loukkaamaan anoppia, ihmetyttämään miehen siskoa ja olemaan itsellekin ajoittain hankalaa. Olin vain niin täynnä sitä jatkuvaa välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, oman itsensä korostamista ja tekojeni vähättelyä etten enää jaksanut. Mies sen oli jo aiemmin sanonut, mitä vähemmän on tekemisissä, sitä parempana välit pysyy.

Totta toinen puoli, pakko olla, oman sukuni kanssa tapaamme hyvin harvoin ja kyllä, välit ovat loistavat. Joten toteuttamaan. Ja kuinka sitten kävikään? Huonosti. Tottakai huonosti, miten muutenkaan. Anoppi sairastui masennukseen. Ensin laukesi paniikkikohtaus pahana ja sen päälle masennus. Aiheuttajana anopin mukaan minä ja kylmä käytökseni häntä kohtaan. Onhan tuo toki kylmää, jos en ole kiinnostunut hänen tanssireissuistaan, vaateostoistaan, tytärtensä tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

Aikani podin huonoa omaatuntoa kunnes tajusin, että ei minulla siihen hänen masennukseensa ole osaa ei arpaa. En minä ole käskenyt elämään huonossa parisuhteessa. En minä ole käskenyt surra tytärten touhuja. En minä ole kieltänyt tapaamasta näitä lapsia. Ja onko se edes tapaamista, jos suurin osa tapaamisajasta menee anopin oman elämän päivittelyyn. En ehkä vain osaa suhtautua. Mutta ei, syyllinen minä en suostu olemaan.

Vahinko oli silti jo tapahtunut. Minä soittelin anopille, tämä minulle, selvitimme keskinäisiä kismojamme, hän kertoi kuinka oli pelännyt etten anna tavata lapsia ja kuinka pettynyt hän itse oli itseensä kun ei lapsia ehtinyt ja pystynyt tapaamaan useammin kuin oli tavannut. Minä hyväksyin kaikki selitykset, pyysin anteeksi omaakin käytöstäni ja kerroin myös rehellisesti kuinka pahalta minusta aina tuntui kuunnella kuinka tämä kävi tyttärillä monta kertaa viikossa, kuinka tyttäret kävi lapsineen tällä, kuinka aina koin meidän olevan kakkosluokan kansalaisia.

Halusin ehdottomasti osoittaa, että en halua anopille pahaa, en tahdo tämän mieltä pahoittaa, en vaadi mitään enkä edes pyydä, etten vain väsyttäisi. Pyytää saa, mutta hän tarvitsee nyt ensin aikaa toipua. Päästä eteenpäin, koota itseään. Minä lupasin olla tukena, auttaa jos pystyn, ja ei, meidän takiamme ei tarvitse koettaa olla yhtään enempää kuin jaksaa sillä hetkellä. En minä halua olla se, joka elämää ja sitä toipumista häiritsee. Anoppikin oli tyytyväinen ja iloinen kun saimme asiat selvitettyä ja elämän siltä osin mallilleen.

Näin jälkeenpäin on helppo sanoa että tein virheen. En siinä, että selvitin asiat, vaan siinä, että päästin asiat taas siihen pisteeseen jossa kanssakäyminen on tiiviimpää. Monien tämän kesän aikana tapahtuneiden asioiden summana minulla on maksimusvitutus. Joka on hiipinyt pikkuhiljaa, kavalasti, omia aikojaan. Vaikka kuinka olen koettanut ajatella vain positiiviselta kannalta kaikkia elämäni eri asioita. Ja se aiheuttaja on anoppi ja tämän tyttäret. Ei anopin suhtautuminen meihin muuttunut mitenkään, samassa alemman luokan kastissa olemme edelleen.

Olen koettanut olla niin, että en anna minkään katkeroittaa itseäni. En anna minkään tehdä pahaa vaan koetan ajatella miksi jotkin asiat tapahtuu niin kuin ne tapahtuu. Olen koettanut ajatella positiivisesti jopa jokaista anopin sanaa tai tekoa. Olen koettanut ja päätynyt siihen, että ainoa tapa millä en pahoita mieltäni, millä en tunne toisinaan katkeria pistoksia itsessäni, millä en tunne meitä toisen luokan kansalaisiksi on todellakin pitää se välimatka. Mitä silmä ei näe, se ei sydämeen satu.

Anoppi ei kyennyt kesällä ottamaan lapsiamme yökylään. Hän oli liian masentunut, liian ailahtelevaisessa mielentilassa, liian väsynyt. Toinen tyttäristä otti lapset että me pääsimme hetkeksi omalle lomalle ilman lapsia. Luksusta. Merkillistä kyllä, anoppi oli täysin kykenevä ottamaan tyttären lapset hoitoon heti tämän palautettua meidän lapsemme. Tyttären piti päästä nollaamaan lapsien mukana tuoma rasitus. Sen saman tyttären, joka istuu joka toisen viikonlopun baarissa nollaamassa omien lastensa rasitusta. Sen saman tyttären, jonka elämä on raskasta kun joutuu yksin olemaan lasten kanssa. Vaikka ne lapset nyt päivät hoidossa onkin.

Tyttären ex-mies on ollut aina upea ja mukava. Ei ole enää. Hän on itsekeskeinen paskiainen, esittää muuta kuin on, on olevinaan. Näin miestä kuvasi minulle anoppi, kehoitti vielä samoihin sanoihin kiinnittämään oikein huomiota miehen käytökseen, me kun tätä kuitenkin enemmän tapaamme. Minä en ole huomannut. Mies ei koskaan hauku exäänsä. Mies ottaa lapset sopimusten mukaan, käy heitä tapaamassa viikollakin. Sen sijaan se, että mies ei voinut pitää lapsia sovittua pidempään oli anopista itsekeskeisen paskiaisen touhua. Mitä sitten, että tämän piti mennä aamulla töihin, on mies ennenkin vapaata ottanut jos itsellä on ollut menoa, ja nyt kun tyttären olisi pitänyt saada istua vielä yksi päivä pidempään kuppilassa mies ei siihen suostunut. Sikamaista.

Toisella tyttärellä sen sijaan on nyt täydellinen mies. Upea, mahtava ja aivan huippuluokkaa. Niin. Minä olen tähän jäävi kommentoimaan, koska en ole miestä montaa kertaa tavannut. Minun sensorinikin saattavat olla vialliset, minä kun en jotenkin tuohon mitään erityistä makua saanut, lähinnä jäin ihmettelemään onko tämä lintu vai ehkä sittenkin kala. Olen silti nyökytellyt anopille ja todennut, että mukavaltahan tuo tuntuu. Muuttuuko mieli jos ja kun miehen oikea karva paljastuu.

Ehkäpä minun on syytä ottaa se etäisyys uudelleen. Silläkin uhalla että loukkaan jälleen anoppia, ihmetytän muita. Minulle itselleni tulee niin kovin paha olo tästä tavasta jolla anoppi minua kohtelee. Tavasta, jolla hän pitää minua likakaivona johon kaataa kaikki rumat kommentit muista ihmisistä. Tavasta, jolla hän painottaa sitä, kuinka täydellinen äiti hän itse oli kun lapset oli pieniä ja kuinka täydellisiä äitejä hänen tyttärensä ovat. Välillä tekisi mieli sanoa, että ehkä minäkin olisin täydellinen äiti, jos aina silloin tällöin, edes kerran kuukaudessa tai puolessa vuodessa saisin olla päivän tai kaksi ilman lapsiani. Ehkäpä ne tyttäret jaksaa niin paljon paremmin juuri siksi, että heillä on sitä vapaata, toisella enemmän ja toisella vähemmän.

Ehkäpä minäkin olisin täydellinen äiti jos minä en käytännössä pyörittäisi yksin tätä koko lapsikatrasta miehen tehdessä rahaa millä tämä joukko elättää. Ehkä kuitenkaan minua, kuuden lapsen äitiä, ei pidä verrata yhden tai kahden lapsen äiteihin. Äiteihin, joilla on elämässä myös sitä omaa aikaa. Ja silti, minusta tuntuu usein, että äitiydessä ja vastuunkannossa olen paljon pidemmällä kuin he. En minä ole neljän lasten kanssa vietetyn päivän jälkeen vapaan tai nollaamisen tarpeessa. En minä ole kuollut ja hermo ääriään myöten kireällä edes kuukauden jälkeen.

En osaa edes kunnolla enää sanoa mitä tällä kaikella ajan takaa. Ehkä sitä, että sen ajan kun sitä etäisyyttä pidin, olin paljon tyytyväisempi omaan elämääni. Olin paljon tyytyväisempi omaan itseeni. Osasin ottaa asiat rennommin. Ehkä se etäisyys on se ratkaiseva asia.
]]>

2008-08-04T21:04:00+03:00 2019-09-27T16:54:59+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/08/pitka-hiljaisuus irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Mutta blogissa on ollut hiljaista, kuten moni on varmasti huomannut. Suurin syy siihen on ollut juuri tuo uusi taktiikkani. Yllättävän vähän kerääntyy päähän höyryä joka kaipaisi tänne pääsyä, kun jättää itse soittelut täysin ja siirtyy vastaamisenkin suhteen fifty-fifty linjaan. Blokkailen puheluita nykyään täysin oman mieleni mukaan. En vastaa jos ei huvita, en sittenkään, vaikka kohteliaisuusoppieni mukaan tuo on väärin ja epäkohteliasta. Mitä sitten, olkoon.

Muutaman kerran minut on tosin yllätetty ns housut kintussa. Painallettu ovesta sisään jonkin aikaa sen jälkeen kun en siihen kapulaan ole vastannut. Että ai sä olitkin kotona, mä ajattelinkin että nukutko kun et vastaa. Hei haloo, jos minä en vastaa niin tuskin minä haluan silloin kahviakaan kenellekään keitellä. Ja entä jos olisinkin nukkunut? Todennäköisyys sille, että minut herätettäisiin hyvillä mielin on aika saatanan pieni.

Pakko myöntää, että viime aikoina omat tenavat ovat aiheuttaneet niin reilusti päänvaivaa, että minä en kaipaa enää yhtään sontaa muilta niskaani. Siinäkin on osasyy sille, miksi en vastaile puhelimeen välillä joillekin ihmisille. Ja lähes jokaisella kerralla kun olen vastannut, olen sitä katkerasti katunut lähes samantien. Kun se elämä nyt vain on niin helvetin vaikeaa. Työt on perseestä, työkaverit on perseestä ja siinä vaiheessa kun on otettu lopputili, taas kerran, on rahattomuus perseestä.

Toinen käyrännostaja taas kaipaisi selvästi aitoa myötätuntoa, tällä on aivan oikeasti vaikeaa oman itsensä kanssa. Silloinkin kaduttaa vastaaminen, koska jo ennestään olen huolia täynnä ja rehellisesti sanottuna, minun silmissäni minulle tärkeämmistä ihmisistä, etten kaipaa siihen enää yhtään lisää murehdittavaa. Ja niin, minun vittumainen luonteeni kun sanoo, että kyseinen henkilö on osittain ajanut itse itsensä siihen jamaan missä on. Pitäisikö minun tuntea myötätuntoa, kun kuitenkin tiedän, että tämä olisi voinut valita toisin. Olisi voinut, mikäli raha ei olisi niin tärkeää, mikäli uskaltaisi elää yksin, mikäli tällä olisi munaa pitää sanansa.

En tiedä, olenko minä vain keksinyt kultaisen jyvän millä selvitä tämän porukan kanssa vai siirränkö minä ainoastaan sitä räjähdystä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Sellaiseen hetkeen, kun en enää joudu jatkuvasti vaivaamaan päätäni omilla tenavillani. Olen puhunut. Tosin piti aloittaa tämä postaus sanoilla "Maire ei ole enää täällä", mutta olkoon nyt.
]]>

2008-05-15T19:01:00+03:00 2019-09-27T16:55:02+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/05/vitutuksen-pitka-oppimaara irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Olen täynnä anoppia. Olen täynnä tämän tytärtä. Olen täynnä sitä tapaa, jolla minä käyn hyvin kaatopaikaksi kun anopilla on vaikeaa mutta kuinka muulloin minua ei ole. Olen täynnä sitä tapaa, kuinka meille annetaan lahjatoiveita samaan aikaan kun itse unohdetaan kokonaan kummitytön syntymäpäivät tai joulut. Olen täynnä sitä hyväksi käytettyä oloa, sitä yksipuolista antamista.

Olen kyllästyny siihen, että meidän apumme kelpaa. Sitä jopa pyydetään. Meille sitä apua ei sen sijaan anneta, se on niin vaivalloista ja on niin paljon muutakin. Olen täynnä sitä, että tytärten elämä on tärkeämpää kuin oman pojan. Että sinkkuja pitää tukea, mutta suurperhettä jolla ei muita isovanhempia ole, ei tarvitse. Olen kyllästynyt siihen, että meille on sanottu miljoona kertaa, että olen niin monesti tehnyt sapuskat tytärten perheille, että seuraavaksi pyydän teidät syömään. Olen kyllästynyt siihen, että tästäkin sanomisesta on kulunut kaksi vuotta ja kymmenittäin aterioita joille tyttäret on perheineen pyydetty.

Olen kyllästynyt siihen, että minulle soitetaan ja kerrotaan kuinka rankkaa elämä on, kun ei ole rahaa eikä töitä, ja samassa lauseessa todetaan kuinka sijaisuuksia ei kannata ottaa vastaan. Olen kyllästynyt siihen, että meidän automme oletetaan kulkevan ilman bensaa. Olen kyllästynyt siihen, että meillä kuvitellaan olevan rahaa ostaa aikuiselle itsenäiselle ihmiselle satasen kahvinkeitin lahjaksi samaan aikaan kun minua pyydetään palauttamaan käsilaukku jonka kyseinen ihminen antoi minulle lahjaksi. "Se kun oli lainaksi".

Olen kyllästynyt siihen, että meidän elämästämme halutaan poimia parhaat palat vauvan muodossa, huomaamatta sitä, että isommatkin lapset kaipaisi tätiään, mummuaan. Olen kyllästynyt siihen, että olen liian kiltti ja hyvinkasvatettu sanoakseni suoraan ja tylysti "painukaa helvettiin".
]]>

2008-02-09T13:44:00+02:00 2019-09-27T16:55:05+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/02/toisinaan irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Ystävä on sanonut tämän myös Mikolle. Kuinka tyhmää ja epäreilua ja inhottavaa. Hän on kahden lapsen kanssa. Mikko elää viikot itsekseen, viikonloppujakin itsekseen ja käyttäytyy kuin sinkut. Mitä se ystävä kuvitteli? Että eron tultua Mikko istuu arki-illat joko tyhjässä kodissaan tai ystävällä lasten seurana? Että tämä viettää viikonloput kotona tai lasten kanssa. Mikko on viikot töissä. Kaipa tälläkin on oikeus viettää vapaata viikonloppuisin, aivan kuten ystävälläkin. Viikonloput on kuitenkin jaettu todella tasan.

Ensimmäisen kuukauden Mikko olikin hyvin paljon arki-iltoja ystävällä. Joka ei ollut hyvä sekään. Siitä sain kuulla lukemattomat kerrat, kuinka paikalla oleva Mikko ärsyttää olemassa olollaan. Kuinka ärsyttävää on, kun tämä käyttäytyy kuten ennen eroa siellä ollessaan, juttelee lasten kanssa sen minkä nämä itse haluavat illan aikana, lähtee sitten kotiinsa ilman lasten nukutteluja tai iltapalatarjoiluja. Niinhän se meni jo ennen eroa, ei Mikko käynyt lapsia nukuttamaan, ystävän mielestä kun tämä ei osannut. Nytkö Mikko sitten olisi käynyt, kun on saatu kaksi sakkia aikaan?

Mikko oli tokaissut ystävälle, kun tämä oli viimeksi miehelle tehnyt selväksi omaa kantaansa siitä, kuinka hän ei todellakaan pidä siitä että Mikko elää kuin sinkut, "ei kuulu sulle ja lakkaa huolehtiminen". Aivan oikein. Ei minusta toisen tapa elää sitä aikaa jota ei lasten kanssa vietä, kuulu tippaakaan eron toiselle osapuolelle, mikäli se sitten ei ole itsetuhoista. Edes tapaa, jolla eron toinen osapuoli viettää lasten kanssa aikaa, ei ole toisella oikeutta sanella. Ja tällä tarkoitan lähinnä sitä, että toinen sanoo valmiiksi toiselle, että menet sitten silloin ja silloin puistoon niiden kanssa ja teet niin ja näin niiden kanssa.

Nukkumaanmenoajat on hyvä pitää yhtenäisinä, samoin kuin ruokailuajat, ja tottahan jos toinen aiheuttaa lapsille selvää vaaraa tai haittaa, on oikeus puuttua, mutta muilta osin ei. Näin minä sen olen aina ajatellut. Itselleni ei tulisi mieleenkään sanoa exälle, mitä tämän kuuluu lastensa kanssa tehdä silloin kun nämä ovat hänen luonaan. Hän hoitaa lapset omalla tavallaan, eikä se tapa ole yhtään sen huonompi kuin minun tapani, onhan hän heidän isänsä.

Eikä minulle kuulu, mitä exä touhuaa silloin kun lapset eivät ole tämän luona. Jos hän haluaa bilettää ympäri maakuntaa, niin oma on asiansa, tosin exä taitaa paiskia töitä suurimman osan ajastaan. Ystäväkin viettää kaiken ajan jonka lapset ovat Mikolla, baarissa. Miksi Mikko ei olisi siihen oikeutettu silloin kun tällä on töistä vapaata?

Tätä kritiikkiä Mikon toimista olen kuunnellut loputtomiin. Hassua, että Mikon meillä käydessä, joka on suhteellisen usein, Mikko ei mainitse sanallakaan ystävän touhuista. Ei sittenkään vaikka ystävä on mokaillut sinkkuutensa aikana, sanoisinko, rankasti ollakseen yli kolmekymppinen äiti-ihminen, ja Mikko on näistä kaikista tietoinen. Ei hän meille kritisoi toisen elämää tai toisen touhuja. Ne harvat kerrat kun hän edes mainitsee ystävän nimen, on joko vain toteamuksia jonkin muun asian yhteydessä. Hetkeäkään en silti epäile, etteikö Mikko palaisi ystävän luokse jos ystävä näin haluaisi.

Kuten sanoin, asia ei minulle kuulu. Tuntuu vaan niin kovin pahalta kuunnella sitä jatkuvaa toisen sättimistä, arvostelua, jotenkin turhaa vaivannäköä. Vai onko sittenkin minun ajatustapani se joka on väärä. En tiedä. Viimeksi kun ystävän kanssa Mikosta puhuin, sanoin hänelle siitä, että valitettavasti määräysoikeus toisen tekemisiin loppuu kun erotaan. Ystävä ei tainnut ymmärtää mitä tällä tarkoitin, tuumi vaan että hänelle kyllä tuli niin huono olo viimeisestä kerrasta kun Mikko käski antaa olla etä häntä ei kohta enää kiinnosta yhtään mitä toinen tekee. Eihän sen pitäisi nytkään kiinnostaa muuta kuin lasten osalta.

Itselle on herännyt jopa ajatus siitä, että ystävä oli ajatellut Mikon kaipaavan tämän tukea eron jälkeen. Ehkä jopa tekevänsä kaikkensa, että ystävä vielä huolisi ja haluaisi tämän takaisin. Ettei Mikko ainakaan surultaan kykenisi vielä pitkään aikaan muuhun, kuin toivomaan, että ystävä soittaisi ja pyytäisi tätä sinne, että Mikko istuisi lasten seurana illat, eläisi ystävän mielen mukaan. Jotenkin on tullut tunne, että ystävä on hyvin pettynyt siihen, että häntä ei tarvitakaan nyt auttamaan toista. Pitämään pystyssä, tukemaan. Että toinen pystyykin elämään ilman. Väärässä kenties.
]]>

2008-01-16T08:52:00+02:00 2019-09-27T16:55:07+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/01/arsyttaa irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Jäin miettimään myös tuota seksuaalisuutta. Lähinnä sitä kuinka usein ja kuinka paljon. Olen itse aina ajatellut tai lähinnä kai kuvitellut, että toimiva suhde tarvitsee toimiakseen seksiä säännöllisesti, riittävästi. Ehkä tämä harhakuvitelma on aikanaan iskostunut päähäni exältäni, jonka näkemys seksistä oli "joka kolmas päivä tai tämä mikään avioliitto ole". Näin lähes kaksikymmentä vuotta tuon suhteen alkua myöhemmin on helppo todeta, että mitäpä me kakarat siitä tiedettiin, mikä on toimivan suhteen kaava. Mistä lie exäkään tuon käsityksen saanut.

Seksissäkin lienee määräävin tekijä kysyntä ja tarjonta. Meillä olisi kysyntää enemmän kuin on tarjontaa tällä hetkellä. Minä en vain jaksa. Se vähä aika mikä minulla päivittäin on ihan itselle sen jälkeen kun olen saanut lapset nukkumaan on jotain niin kallisarvoista, että vain harvoin haluan käyttää sitä toisen huomioimiseen. Hormoonitko sitten puolestaan määrää sen, haluttaako seksi vai ei, tällä hetkellä olen ehkä maailman epäseksuaalisin ihminen. Ehkä.

Herätit minut miettimään monia asioita yhtä aikaa. Yksi niistä on äiti. Ja isä. Olin 24 kun isä kuoli. 25 kun äiti lähti. Tämä on minusta aina yhtä hullua, edelleen, kymmenen vuoden jälkeen, minä käytän isästä sanontaa kuoli ja äidistä lähti. On aika karua todeta siinä iässä jääneensä tavallaan yksin. Olihan minulla toki lapset ja exä, mutta tarkoitan erilailla nyt sitä yksin jäämistä. Minulle hyvin läheinen mummu oli kuollut kolme viikkoa ennen äitiä, äidinäiti. Yhtäkkiä olinkin minä, lapset, sairas sisko ja exän suku joka oli ja on aivan erilainen kuin minun sukuni. Yhtäkkiä minä katosin johonkin. Se minä, johon olin itse tottunut ja joksi olin iän mukana kasvanut oman sukuni joukossa. Tilalle piti tulla minun joka kuului exän sukuun.

Minun oman lapsuudenperheen ja exän perheen ero on niin räikeä, että se miksi ja miten me menimme exän kanssa yhteen, ei ole millään tavalla loogista. Arvomaailma oli ja on kummassakin joukossa aivan eri. En sano, että se olisi välttämättä paha tai heidän arvomaailmansa huono, mutta erilainen. Täysin erilainen. Oli vaikeaa luovia siinä joukossa jo aiemmin, ja äidin lähdettyä olin todellakin hukassa koska en tiennyt enää mikä tai kuka olin. Koetin olla kuten he, mutta jotenkin se oli minulle liian epäluontainen arvomaailma.

Jään jälleen miettimään kaikkia näitä kysymyksiä ja ajatuksia joita herätit minussa. Tutkimusmatka omaan itseen on mielenkiintoinen, vaikkakin raskas.
]]>

2008-01-03T08:56:00+02:00 2019-09-27T16:55:09+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/01/viisaita-sanoja irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/

Miehen kanssa asiat on hyvin ja ei ole hyvin. En oikeastaan osaa sanoa kunnolla. En tiedä. Ehkä enemmän kuitenkin hyvin, mutta jokin minua kaivaa ja kalvaa. En usko täysin. Epäilen toisen sanoja herkästi. Ehkä se kaikki johtuu viime keväästä, niistä muutamasta tyhmästä sanasta jotka mies sanoi. Tiedän, pitäisi osata unohtaa. Antaa anteeksi. Ja anteeksi olen antanut, olen koettanut unohtaakin. Mutta unohtaminen on vaikeaa. Niin kovin kovin vaikeaa.

Epäilen kun tämä sanoo rakastavansa. Aristelen oman itseni näyttämistä, käymme kyllä saunassa yhdessä mutta minulla on kiusaantunut olo, nolottaa näyttäytyä ilman vaatteita kun vielä on jälkiä raskaudesta. Ei paljon, mutta sen verran että minä itse tiedän tuon kilon vatsalla olevan ylimääräinen. Tiedän, naurettavaa valittaa jos on kilo liikaa. Mutta kun se ei ole minun kiloni. Ei minulla ole sitä aiemminkaan ollut, ei se voi siis olla minun. Lähtee pois, luulisin ainakin, mitään en tosin sen eteen ole valmis tekemään. Lähtee kun ehtii.

Seksiä on harvoin. Ehkä kerran viikossa, aina ei välttämättä silloinkaan. Siihen tosin vaikuttaa eniten se, että vauva nukkuu välissämme. Vai vaikuttaako? Onko sittenkin suurin syy siihen vauvan meidän välissämme nukkumiseen se, että tuo toimii hyvin läheisyyden esteenä? Ei, suurin syy siihen miksi vauva nukkuu välissä on itsekäs. Saamme nukuttua kaikki paremmin koska vauva ei herää yöllä kun on lähellämme ja saamme nauttia tämän lämmöstä ja tuoksusta.

Mies vertasi meitä yhtenä iltana kämppiksiin. Pääsääntöisesti tuo onkin totta tällä hetkellä. Olemme kuin kämppikset, sillä erolla että harjoitamme seksiä keskenämme toisinaan. Samassa lauseessa mies totesi, että haluaisi olla paljon enemmän mutta tyytyy toistaiseksi tähänkin koska ei haluaisi olla kämppis kenenkään muun kanssa. Ehkä se kuitenkin antaa minulle tilaa vaikka olen aina ajatellut kuinka miehen kanssa suhde joko on tai sitten ei.

Minä laskin muuten väärin ajan joka on kulunut äidin kuolemasta. Kuolinpäivän varmistin siskoltani, se oli 22.12. Vuosi meni silti sekaisin päässäni, äidin kuolemasta tuli nyt kymmenen vuotta. Pitkä aika ja silti niin kovin lyhyt. Äidiltä jäi näkemättä neljä lastenlastaan, minun kolme nuorinta ja siskon ainokainen. Varmasti äiti näkee meidät silti, elää mukana, kulkee sydämissä. Elämä jatkaa vain kulkuaan, siitäkin huolimatta että itse koetat välillä painaa jarrua. Aikalisä voisi tehdä hyvää.
]]>

2008-01-02T08:58:00+02:00 2019-09-27T16:55:11+03:00 https://irkku72.vuodatus.net/lue/2008/01/summailua irkku72 https://irkku72.vuodatus.net/